"HIV-Rachelille" neljän ja puolen vuoden tuomio

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut 28-vuotiaan "HIV-Rachelina" tunnetun Judith Achieng Omondi-Mäkelän neljäksi ja puoleksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen. Tuomio tuli kuudestatoista törkeän pahoinpitelyn yrityksestä sekä yhdestä vaaran aiheuttamisesta.

Nainen velvoitettiin korvaamaan asianomistajille kärsimyksestä yhteensä lähes 15 000 euroa sekä tilapäisestä haitasta yhteensä 5 000 euroa.

Omondi-Mäkelä sai tietää HIV-tartunnastaan keväällä 2006. Tämän jälkeen hän oli useita kertoja suojaamattomassa sukupuoliyhdynnässä. Hän ei kertonut tartunnasta seksikumppaneilleen, vaan väitti olevansa terve. Joillekin miehistä hän kertoi saaneensa puhtaat testitulokset.

Nainen itse on kiistänyt syytteet. Hän on kertonut käyttäneensä yhdynnöissä naisten kondomia, joka suojaa seksitaudeilta. Käräjäoikeus piti kuitenkin uskottavampana asianomistajien näkemystä siitä, ettei Omondi-Mäkelä käyttänyt kondomia.

Kaikki asianomistajia kuultiin oikeudenkäynnin aikana.

Ymmärsi tekonsa

Omondi-Mäkelälle tehtiin myös mielentilatutkimus, jonka tuloksena hänen todettiin toimineen täydessä ymmärryksessä. Pirkanmaan käräjäoikeus piti tekoja törkeinä.

Ankaraa tuomiota oikeus perusteli sillä, että vastaajan on täytynyt ymmärtää tekojensa vaarallisuus. Hänen on täytynyt myös tietää tartunnan todennäköisyys, vaikka hänellä ei ole ollut varsinaista tarkoitusta tartuttaa tautia seksikumppaneihinsa.

Kukaan naisen seksikumppaneista ei saanut tartuntaa, jolloin teot jäivät yrityksiksi. Yhtä teoista oikeus piti ainoastaan vaaran aiheuttamisena, sillä se oli ajoittunut ajalle, jolloin Omondi-Mäkelä odotti tekstituloksiaan.

Käräjäoikeus oli ratkaisun suhteen yksimielinen.

Kaikki jutun asiakirjat määrättiin 40 vuodeksi salaisiksi. Oikeus antoi tuomiosta julkisen selosteen.

Lue myös:

    Uusimmat