Hiv-positiiviset salaavat tartuntansa työpaikalla

Hiv-positiiviset ihmiset kohtaavat vaikeuksia työelämässä. Moni jättää työpaikalla kertomatta tartunnastaan, koska eivät halua hankaluuksia. Potkujen saaminen, etenemismahdollisuuksien menetys ja sosiaalinen syrjintä pelottavat hiv-positiivisia. Tiedot selviävät Positiiviset ry:n kyselytutkimuksesta.

Positiivisten järjestöpäällikkö Sini Pasanen kertoo, että epätietoisuutta on paljon.

- 15 prosenttia henkilöstöstä sanoo, ettei rekrytoisi hiv-positiivista työturvallisuuteen vedoten, MTV:n Huomenta Suomessa keskiviikkona vieraillut Pasanen kertoo.

Positiivisten projektikoordinaattori, itsekin hiv-positiivinen Kari Tuhkanen muistuttaa, että sairaus on kuitenkin hyvin hoidettavissa lääkkeillä.

- Hiv-positiivisilla on lähes sama elinikä kuin terveillä, Tuhkanen huomauttaa.

Tuhkanen sanoo tavallaan ymmärtävänsä ulkopuolisten ennakkoluulot, sillä ihmisillä ei ole tarpeeksi tietoa sairaudesta.

- Asiat eivät kuitenkaan ole kauheasti muuttuneet, samoja kommentteja on tullut pitkään, Tuhkanen mietti Huomenta Suomessa.

Pasasen mukaan asenteissa on parantamisen varaa. Vaikka jonkinlaista muutosta parempaan on tapahtunut, asenteet tulevat edelleen ilmi kahvipöytäkeskusteluissa.

- Esimerkiksi hiv-positiivisen kanssa ei haluta juoda samasta kahvikupista, Pasanen kertoo esimerkin.

Kyselyyn vastanneista hiv-positiivisista lähes 90 prosenttia on säännöllisessä työssä. Kolme neljästä arvioi, ettei tartunta vaikuta mitenkään heidän työtekoonsa.

Hiv-positiivisille terveitä lapsia lääkehoidolla

Työelämän lisäksi hiv-positiiviset voivat osallistua perhe-elämään. Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa on syntynyt jo sata tervettä lasta hiv-positiivisille äideille. Sadas terve lapsi näki päivänvalon toukokuussa.

Suomessa annetaan hiv-positiivisille odottaville äideille lääkehoitoa, joka ehkäisee tehokkaasti tartunnan siirtymisen lapseen. Jos mitään ei tehtäisi, lähes kolmasosa hiv-positiivisten äitien lapsista saisi infektion raskauden tai synnytyksen aikana.

Lue myös:

    Uusimmat