HIV-mies Valentino tartutti taudin lähes 30 naiseen Italiassa

31-vuotiaan italalaismiehen epäillään levittäneen HI-viruksen lähes 30 naiseen suojamattomassa seksissä. The Local -verkkosivuston mukaan mies ei ollut kertonut naisille taudistaan.

Mies pidätetiin joulukuussa, ja hän on viranomaisten huostassa. Aluksi kävi ilmi, että mies on tartuttanut viruksen kuuteen naiseen, jonka kanssa mies harrasti suojaamatonta seksiä vuonna 2006-2009. Positiivisen testituloksen saaneiden lukumäärä on sittemmin noussut jopa 29: ään. Tartunnan saaneet ovat iältään 20-30-vuotiaita. 

Kaikkiaan kymmenen partneria on saanut testeissä negatiivisen tuloksen. Valentino-niminen mies saa raskaat syytteen muun muassa ruumiinvamman aiheuttamisesta. Mies oli ehdottanut usealle naiselle kondomista luopumista seksin aikana. Hänen väitetään tavanneen muutamia naisia sosiaalisen median, kuten Facebookin välityksellä. 

Yli 3 600 ihmistä on diagnosoitu HIV-postiivisen tartunnan kantajiksi italiassa vuonna 2014. Suurin osa tartunnan saaneista on 25-29-vuotiaita, jotka saavat tartunnan suojaamattoman seksin yhteydessä. Tänä vuonna Euroopassa on todettu 142 000 uutta HIV-tartuntaa. 


 

Lue myös:

    Uusimmat