Mainos

Historian suurnaisia: Mayakuningatar K'anal Ik'nal

Yli kaksikymmentä vuotta vallassa pysynyt mayakuningatar koki niin todellista valtaa kuin epäonnen hetkiäkin. Häneen liittyy mystiikkaa, josta ainakin osa taisi olla hänen itsensä luomaa.

K'anal Ik'nal oli historiallisesti merkittävä nainen, vaikka hänestä on vain vähän luotettavaa tietoa. Hän vaikutti kaupunkinsa asioihin niin oman hallituskautensa kuin seuraajiensakin kautta.

Palenque, auringonlaskun kaupunki

Palenque oli merkittävä mayakaupunki vuosisatojen ajan. Sen olemassaolo ajoittuu meidän kalenterimme mukaan vuodesta 400 vuoteen 910 jälkeen ajanlaskun alun, mutta erityinen suuruuden aika koettiin 615–702, jolloin vallassa olivat Pakal II Suuri ja tämän poika Chan-Bahlum II.

Palenque-nimi tarkoittaa "Länsimaata", "Luiden paikkaa", tai "Alamaailmaa", eli paikkaa, jonne aurinko laskee. Sitä pidettiin porttina Xibalbaan, eräänlaiseen mayojen tuonelaan.

Palenquen rauniot sijaitsevat Meksikon Chiapasissa. Kaupunki oli yksi ensimmäisiä tutkittuja mayakohteita ja se on merkittävä niin maineeltaan kuin hienon arkkitehtuurinsa puolesta. Laadukkaan kiven hyvän saatavuuden ansiosta myös kuvanveisto kehittyi siellä huippuunsa.

Mahtava kuningatar K'anal Ik'nal

K'anal Ik'nal oli kaupungin kahdeksas hallitsija ja sen ensimmäinen kuningatar. Hänellä oli täydet hallitsijan tittelit ja täyspitkä hallituskausi, eli hän ei ollut vain sijaishallitsija, kuten naiset niin usein maailman historiassa.

Kuningattaren edeltäjä Kan B'Alam (eli "Käärme Jaguaari") oli ilmeisesti hänen isänsä tai veljensä, joka kuoli ilman miespuolista perijää. Kuninkaan nimessä oli kaupungin historian ensimmäinen viittaus myöhemmin suosittuun hallitsijanimeen eli aurinkojumalaan. Käärmettä ja jaguaaria kunnioitettiin pyhinä eläiminä.

K'anal Ik'nal oli vallassa kaksi vuosikymmentä, 21. joulukuuta 583 jKr. alkaen. Hänestä käytetään monia muitakin nimiä esimerkiksi Yohl Ik'nal ja Kan ik. Englanniksi hallitsijanimi kääntyy muotoon Lady Heart of the Wind Place, eli vapaasti suomennettuna Tuulisen valtakunnan Sydänten valtiatar. Hauska yhteneväisyys Englannin kansan tapaan kutsua suosittua naispuolista kuninkaallista henkilöä sydänten kuningattareksi.

K'anal Ik'nalista ei ole maallista historiaa, jollainen kuninkailla oli oikeus teettää itsestään. Syytä tähän ei tiedetä. Mayakulttuurissa seurattiin historiaa niin maallisen kuin jumalallisenkin vallan tasolla. Monet mayakulttuuria koskevat lähteet ovat ristiriitaisia keskenään. K'anal Ik'nal oli kuitenkin selvästi tärkeä henkilö niin mayahistorian kuin naishallitsijoiden maailmanlaajuisen historian kannalta.

Palenquen kaupungin kriisi

Kuningatar ja tämän kansa kohtasivat suuren kauhun 21. huhtikuuta 599, kun Calakmul-kaupungin joukot osoittivat mahtinsa saapuen kaukaa ja ylittäen jopa hurjan Usumacintajoen.

Rautaisin ottein kansaansa hallitseva Uneh Chan suunnitteli tämän mahtavan iskun, mutta ei itse ollut mukana. Kaupunki kärsi valtavia tuhoja ja sen pyhiä henkiä häväistiin, mutta Palenquen kansa selvisi järkyttävästä tapauksesta.

Kuningataräidin mahdin vuosien jälkeen

K'anal Ik'nalin kuoltua 4.marraskuuta 604, hänen valtansa perivät Aj Ne' Ohl Mat, joka oli ilmeisesti hänen poikansa, sekä tämän isoveli tai isä Janaab' Pakal. He hallitsivat yhdessä kahdeksan vuotta, kunnes 4. huhtikuuta 611 Calakmul-kaupungin joukot hyökkäsivät jälleen kaupunkiin nyt mukanaan myös mahtava hallitsijansa.

Kaupungin tuho oli tällä kertaa murskaava, ja molemmat hallitsijat kuolivat seuraavana vuonna muutaman kuukauden välein.

Palenquen toinen kuningatar Zak K'uk, K'anal Ik'nalin lapsenlapsi, oli vallassa vain kolme vuotta ja luopui kruunusta 12-vuotiaan poikansa Pakal II:n, eli K'inich Janaab' Pakalin (Suuri Aurinkokilpi) hyväksi.

Äiti oli kuitenkin kiinni vallan kahvassa poikansa tukena. Pojan väitettiin eläneen 80-vuotiaaksi ja hallinneen 67 vuotta, mutta tutkijat löysivät haudasta 40-vuotiaan miehen ruumiin. Se liittyikö asiaan jonkinlainen vallanjakoon liittyvä juoni, on selvittämättä.

Zak-K'ukin lyhyeen valtakauteen liittyy mystiikkaa sikäli, että hänen henkilöllisyydestään ei ole varmuutta. Monet pitivät häntä kaupungin jumalallisten suojelijoiden lähettämänä sijaishallitsijana Muwaan Matina. Zak K'ukin poika Pakal II ja pojanpoika Chan-Bahlum II teettivät hänestä lukuisia kaiverruksia, joissa hän esiintyy tässä kunniakkaassa asemassa jumalallisen sukulinjan osana, koska he saattoivat näin todistella omaa jumalaista alkuperäänsä. Siinä missä K'anal Ik'nalinilta saatettiin evätä kuninkaalliselle kuuluva maallinen historia sukupuolen perusteella, Zak K'ukin jumalallinen historia hyödytti miespuolisia perillisiä.

Toisaalta, kuten olemme nähneet, Zak K'ukilla saattoi olla enemmän valtaa kuin hän on antanut ymmärtää. Voi olla, että hänellä on sormensa pelissä oman kirjoitetun historiansa osalta. Kuningattaren kumppani K'an Mo' Hix auttoi tätä kaupungin hallitsemisessa Pakalin ollessa nuori. Kuningatar kuoli vuonna 640 ja hänen kumppaninsa kaksi vuotta myöhemmin.

Palenquen kaupungin tuhoon oli monta syytä, mutta yhtenä mahdollisena vaikuttavana tekijänä pidetään perheen sisäisiä naimakauppoja, joilla valta pidettiin suvussa, mutta jotka heikensivät sukulinjan terveyttä.

On väitetty, että Chan Bahlum II:lla oli kuudet sormet ja varpaat, Pakalilla kampurajalka ja hänen äidillään akromegalia, eli pään ylikasvun aiheuttava häiriö. Tämä saattoi saada muutenkin kapinamielisen kansan hermostumaan, aiheuttaa levottomuuksia ja jouduttaa kaupungin hidasta autioitumista. Vähitellen mayakulttuurin kukoistus hiipui muuallakin.

Teksti: Tiina Kainulainen

Kuvat: Wikipedia, Shutterstock

Lähteet:
Alves, Abel: The Alpha Factor and Religion: The Display of Power and Altruism in the Sixteenth-Century Conquest of Mexico (Metanexus Institute),
Martin & Grube: Chronicle of the Maya Kings and Queens - Deciphering the Dynasties of the Ancient Maya (Thames & Hudson Ltd, Lontoo 2000),
Talvitie & Hiltunen: Mayamaa (Forssan kirjapaino oy 1993),
Whitlock, Ralph: Everyday life of the Maya (Lontoo 1976).

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.