Historian suurin luonnonsuojelurikos: Puolen miljoonan euron korvaus varastetuista munista

Tulli on tutkinut jo viime marraskuusta lähtien Suomen suurinta luonnonsuojelurikosten sarjaa. Nyt esitutkinta on kuitenkin loppusuoralla ja rikoksesta epäiltyä kolmikymppistä yksityisyrittäjää odottavat tuntuvat korvausvelvollisuudet.

Pohjanmaalla asuvan yrittäjän hallusta on takavarikoitu noin 10 000 linnunmunaa sekä lähes 300 kuollutta lintua, joista osa oli täytettyjä, osa pakastettuja.

Linnunmunia tutkineen Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen biologin Harri Hongellin arvion mukaan miehen korvausvelvollisuus nousee puoleen miljoonaan euroon.

– Olemme arvioineet munista ja linnuista kaksi kolmasosaa ja korvausvelvollisuus nousee yhteensä noin puoleen miljoonaan euroon. Tämä on mittavin tapaus Suomen historiassa, Hongell kertoo MTV3 Uutisille.

Suurin osa linnunmunista on rauhoitettujen lajien munia, joille ympäristöministeriö Suomessa on vahvistanut lajikohtaiset korvausarvot, jotka vaihtelevat 17 eurosta aina merikotkan munan 7400 euron hintaan.

Kaikkiaan tutkinnassa on 20 000-30 000 linnunmunan luonnonsuojelurikos, joka levittäytyy usean valtion alueelle. Esitutkintaa on tehty yhdessä Ruotsin poliisiviranomaisten kanssa, jotka ovat tutkineet tapaukseen liittyvien kanssaepäiltyjen toimia Ruotsissa.

Tullin rikostorjuntapäällikön Hannu Sinkkosen mukaan rikoksesta epäilty mies oli "innokas lintuharrastaja".

– Mies on sanonut tekevänsä palveluksen yhteiskunnalle, kun hän on kerännyt näitä munia, Sinkkonen toteaa.

Rikosnimikkeinä esitutkinnassa on ollut luonnonsuojelurikos, salakuljetus, metsästysrikos ja veropetos.

Lue myös:

    Uusimmat