Historian kalleimmat urheilukilpailut

Tänään avatut olympiakisat ovat historian kalleimmat urheilukilpailut - eivät lippujen hinnoiltaan, mutta kokonaiskustannuksiltaan. Kaikkine siihen liittyvine rakennusprojekteineen ne maksavat noin 40 miljardia dollaria.

Peking ei ole panostanut rahaa pelkästään suorituspaikkoihin, vaan kaikkeen mitä kisaturisti kohtaa aina siitä lähtien, kun saapuu lentokentän kolmosterminaaliin. Sen hinta oli 2,3 miljardia euroa ja tietysti se on maailman suurin.

Olympialaisten päänäyttämöä "linnunpesää" alettiin rakentaa vuonna 2003. Sen hinnaksi tuli 300 miljoonaa euroa. Vieressä oleva uimakeskus, eli "vesikuutio" alkoi nousta hämmästeltäväksi vuotta myöhemmin ja tuli maksamaan 130 miljoonaa euroa.

Kiinan keskustelevision CCTV:n kaksoistorni tulee maksamaan yli 380 miljoonaa euroa. Yhteistä näille kaikille on se, että ulkomaalaiset huippuarkkitehdit ovat ne suunnitelleet.

Rahaa on siis käytetty ja kaupunki on kokenut viidessä vuodessa melkoisen muutoksen.

- Kaupunki kasvaa niin nopeasti, että monia asioita on menetetty. Mutta on myös ajateltava niin, että Peking on nyt 20 miljoonan asukkaan kaupunki ja hallituksen täytyy huolehtia tämän uskomattoman kaupungin kehittymisestä, muun muassa maalta muuttajien asuttamisesta, kertoo 10 vuoden ajan kaupungin muutosta seurannut Italialainen professori Claudio Greco.

- Suuri osa uudisrakentamisesta on kuitenkin keskustan ulkopuolella. Kymmenen vuotta sitten oli pahin rakentamisen kausi keskustassa. Nyt keskustaan rakentaminen on lähes kielletty, Greco jatkaa.

Lupa odottaa historian mahtavinta avajaistunnelmaa

Iltapäivällä päättyy kiinalaisten seitsemän vuoden odotus. Olympiatulen sytyttämistä seuraamaan odotetaan yksin stadionille 90 000 ihmistä.

-Lippuja on mahdoton saada, mutta pekingiläiset lähtevät varmasti massoittain kadulle seuraamaan avajaisten tapahtumia, kirjeenvaihtaja Petri Saraste kertoo.

Olympiaohjaajat ovat valmistelleet avajaisia viimeiset kolme vuotta.

1 200 eri paikassa ammutaan massiivisia raketteja. Kyseessä eivät ole tavalliset ilotulitukset, vaan taivaalle laukaistaan muun muassa jättimäinen lohikäärme.

Avajaisia on saapunut seuraamaan 80 valtionpäämiestä eri puolilta maailmaa. Urheilijoiden ja kisavieraiden turvallisuutta suojaavat laajat turvatoimet. Muun muassa Olympiastadionin lähistölle on sijoitettu ohjuspatteristo, ja kaikissa liikennevälineissä tehdään turvatarkastuksia.

- Turvallisuustoimet ovat ylimitoitetut. Se luo paineen ja varjon kisojen ylle, sillä hauskuus on vaihtunut uhkaavaan mahtipontisuuteen, kertoo Saraste kisapaikan tunnelmista.

(MTV3)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat