Hirvikolarit hallintaan tuoksukarkotteella

Hajukarkote yhdistetään hirvinauhaan kokeiluprojektissa Pohjois-Savossa. Nauhan ja hajusteen yhdistelmä on pysyviä hirviaitoja selvästi halvempi.

Hirvikolareita pyritään estämään hajukarkotteella Pohjois-Savossa. Normaalisti metsänhoitoon käytettyä eläinkarkotetta suihkutetaan suoraan tienvarren hirvinauhoihin.

Karkotteen levittäminen alkaa Kuopion ja Karttulan välillä ensi syksynä ja sen vaikutuksia seurataan pari vuotta. Nauhan ja tuoksun yhdistelmää on aikaisemmin käytetty muun muassa Saksassa.

Sinisentien pätkä Kuopiosta Karttulaan on yksi Pohjois-Savon vilkkaimmista hirvialueista. Kolareita on sattunut 46 kertaa viiden vuoden aikana.

Tänä talvena kohtalokkaat kohtaamiset ovat tippuneet nollaan. Tammikuussa hankalille tieosuuksille vedettiin karkotenauhaa, ja seuraavaksi nauhaan aiotaan lisätä hirvien karttamaa tuoksusumutetta.

- Tällä hetkellä havainnot on sillä tavalla, että on osa hirvistä kääntynyt tästä muovinauhalta takasin, ja osa on lähtenyt kulkemaan nauhan vartta, osa on tullut yli siitä, että jos tämä hajustekarkoteaine sitten parantaa sen, että se karttaisi paremmin sitten vielä tuota nauha-aluetta, vanhempi konstaapeli Tapio Kajan Sisä-Savon poliisilaitokselta kertoo.

Tiehallinto seuraa metsästäjien ja poliisin kokeilua mielenkiinnolla.

- Varmaan ihan hyvin toimii juuri lyhytaikaisesti vuoden parin ajan, niin kun se nauhakin kestää sen aikaa. Että sehän sitten varmaan joudutaan uusimaan taas, liikenneturvallisuusasiantuntija Jarmo Tihmala Savo-Karjalan tiepiiristä kertoo.

Jos karkotekokeilu onnistuu, saattaa keinolla olla käyttöä muillakin kantateillä. Nauhan ja hajusteen yhdistelmä on pysyviä hirviaitoja selvästi halvempi.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat