Mainos

Hirvijahti alkaa lauantaina aamuvarhain

Hirvijahti ja peurojen metsästys alkaa aamuvarhain ensi lauantaina eli tänä vuonna 27. syyskuuta. Hirvimetsällä käy vuoden loppuun jatkuvalla jahtikaudella peräti 100 000 metsästäjää, arvioi Metsästäjäin keskusjärjestö.

Jahtikaudesta tullee varsin normaali. Hirvisaalis nousee edellisen jahtikauden tasolle, noin 60 000 kaatoon. Hirviä voi metsästää vuoden vaihteeseen asti. Peurojen metsästys päättyy vasta tammikuun lopussa.

Riistanhoitopiirit myönsivät tälle kaudelle hirvilupia yli 48 500, mikä on vielä kaukana muutaman vuoden takaisista huippuluvuista. Valkohäntäpeuralupia myönnettiin runsaat 24 300, kuusipeuralupia 218 ja metsäpeuralupia 89 lähinnä maatalousvahinkojen vähentämiseksi.

Missään riistanhoitopiirissä ei myönnetty yli 10 000 kaatolupaa. Kaikkiaan 12 riistanhoitopiiriä myönsi lupia edellisvuotta vähemmän ja vain kolme piiriä enemmän. Kainuun riistanhoitopiiri lisäsi pyyntilupia eniten eli toistakymmentä prosenttia. Etelä-Hämeen riistanhoitopiirissä vuorostaan lupamäärä laski eniten eli yli 40 prosenttia.

Eniten hirvenkaatolupia saivat pohjoisen riistanhoitopiirit. Oulun piirissä määrä väheni edellisvuodesta, mutta Lapissa pysyi suunnilleen ennallaan.

Metsäkauriin metsästys alkoi jo syyskuun alussa. Metsäkaurisjahtiin ei tarvita riistanhoitopiirin myöntämää pyyntilupaa. Siitä päättää metsästysoikeuden haltija.

Jahtia siirretään lämpimässä säässä

Ilmatieteen laitoksen mukaan alkava syksy on lämpötilaltaan kutakuinkin normaali. Hirvijahtia ajatellen se ei kuitenkaan aivan etelässä ole paras mahdollinen, kun ajatellaan saaliin käsittelyä.

Monet jahtiseurueet, etenkin eteläisessä Suomessa, siirtävät myös tänä vuonna hirvenmetsästyksen aloitusta lokakuulle ja myöhemmäksikin. Esimerkiksi Uudellamaalla jahtiin lähdetään yleensä vasta lokakuun puolivälissä. Jahdin siirtämiselle on kaksi perussyytä: lämmin sää ja lehti puussa.

- Kyse on lähinnä siitä, miten saa riistan jäähtymään. Lehti puussa taas haittaa näkyvyyttä. Lisäksi paksuturkkisille hirvikoirille lämmin sää voi olla rankka keli. Ei kuitenkaan yhtä rankka kuin karhujahdissa loppukesällä, luettelee kenttäpäällikkö Ilkka Ala-Ajos Metsästäjäin keskusjärjestön Laitialan toimintakeskuksesta.

Hirvien kesälaidunalueilla kannattaa jahti hänen mukaansa aloittaa aikaisin. Riistapelloilla tosin voi hirvien siirtymistä talvilaidunalueille siirtää jopa kuukaudella.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.