Mainos

Hirvet häiritsevät liikennettä

Noin 1500 kertaa vuodessa autoilija joutuu ei-toivottuihin kosketuksiin hirvien kanssa tieliikenteessä. Hirvikolareissa loukkaantuu vuosittain 150-200 ihmistä ja 5-10 ihmistä kuolee ajettuaan hirven kylkeen. Lisäksi peuraeläimiä on osallisina kolareissa vuosittain noin 900 kappaletta.

Tänä vuonna hirvikolareissa on toistaiseksi kuollut kaksi ihmistä. Loukkaantuneita on eläinkolareissa yhteensä 91 tänä vuonna.

Suurin hirvikolareiden riski on alkukesästä ja syys-lokakuussa. Alkukesällä hirviemät hätistävät edellisvuoden vasansa omille teilleen, jotta syntyville vasoille liikenisi aikaa. Niinpä metsissä hortoileekin päämäärättä vuoden vanhoja, karkotuksesta pillastuneita nuoria hirviä, joiden harkinta saattaa tieliikenteen suhteen pettää.

Syksyllä hirvet vauhkoontuvat kahdestakin syystä. Hirvien juoksuaika on syksyllä, mikä saan ne sananmukaisesti juoksentelemaan pariutumistarkoituksessa ympäriinsä. Hirvet ajaa liikkeelle myös hirvenmetsästyksen alkaminen. Hirvi saattaa joskus paeta taitamattomia ajajia suoraan maantielle.

Lisäksi ainakin Hämeen tiepiirissä on huomattu myös karhujen ajavan hirviä tieliikenteen sekaan.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.