Mainos

Hirmumyrskyyn varautuvat ruuhkauttavat kauppoja Yhdysvalloissa

Hirmumyrsky Sandyn lähestyminen on saanut ihmiset hamstraamaan joukolla elintarvikkeita Yhdysvalloissa.

Viranomaiset ovat kehottaneet ihmisiä varastoimaan ruokaa ja vettä. Huolestuneet asukkaat ovat ruuhkauttaneet kauppoja ja hankkineet muun muassa kynttilöitä, ruokaa ja muita välineitä, joista voi olla hyötyä sähkökatkosten aikana.

Moniin myrskyn reitille osuviin itärannikon osavaltioihin on jo julistettu poikkeustila. Muun muassa Delawaressa on päätetty evakuoida noin 50 000 ihmistä rannikkoalueilta.

Hirmumyrsky haittaa myös presidentinvaalien kampanjointia. Republikaanien ehdokas Mitt Romney on perunut täksi päiväksi kaavaillun esiintymisensä Virginiassa.

Myrskyn odotetaan iskevän maanantaina tai tiistaina Yhdysvaltain itärannikolle. Sandyn ennustetaan tuovan mukanaan rankkasateita, voimakkaita tuulia, tulvia ja sähkökatkoja.

Myrsky on aiemmin tehnyt tuhojaan Karibialla, jossa se tappoi lähes 60 ihmistä Haitilla, Kuubassa, Jamaikalla ja Dominikaanisessa tasavallassa.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.