Hirmumyrsky uhkaa Norjaa - myrskylukemia myös Suomessa

Pohjois-Euroopan lämmin kevät on kasvattanut lämpötilaeroja Pohjois-Atlantilla. Tästä syystä Norjan rannikolle torstai-iltana iskeytyvä myrsky saattaa voimistua hirmumyrskyksi.

Pohjois-Atlantilla on syntymässä erittäin voimakas matalapaine. Suurien lämpötilaerojen vuoksi on mahdollista, että siitä seuraa erittäin voimakas myrsky, kertoo MTV:n meteorologi Aleksi Jokela.

Torstai-iltana Norjan rannikolla saattaa tuulla torstain ja perjantain välisenä yönä yli 32 m/s. Puuskissa tuuli saattaa olla jopa 40 - 50 metriä sekunnissa.

– Tällainen tuuli voi nostattaa helposti 10 -15 metrin korkuista aallokkoa, Jokela pohtii.

Norjan rannikolla ja vuonoissa näin voimakkaat tuulenpuuskat saattavat Jokelan mukaan aiheuttaa tulvia sekä vahinkoa asuinrakennuksille ja laivaliikenteelle.

Myös Suomessa tuuli voi yltyä vaarallisen voimakkaaksi

Norjan rannikolle torstaina saapuva myrsky liikkuu itään ja saavuttaa Suomen perjantaina. Tuulet voimistuvat erityisesti Etelä- ja Keski-Suomessa, Jokela kertoo.

– Perämerellä tuuli saattaa käväistä myrskylukemissa. Myös maa-alueilla tuuli on hyvin voimakasta ja puuskaista.

Tuuli voi Jokelan mukaan olla puuskissa paikoin yli 20 m/s, mikä on jo vaarallisen voimakasta.

– Tuulet ovat voimakkaimpia Pohjanmaan rannikolta maan itäosaan ulottuvalla alueella.

Tuuli ei kuitenkaan luultavimmin aiheuta meillä laajaa vahinkoa.

 

Lue myös:

    Uusimmat