Hirmumyrsky Prapiroon pisti Etelä-Kiinan sekaisin

Taloudelliset vahingot nousevat Kiinan sisäministeriön mukaan yli 240 miljoonaan euroon.

Kiinaan iskenyt hirmumyrsky Prapiroon on heikentynyt trooppiseksi myrskyksi. Myrsky ehti kuitenkin tappaa kahdeksantoista ihmistä ja ajaa yli puoli miljoonaa evakkoon. Lisäksi seitsemän ihmistä oli kateissa Prapiroonin jäljiltä, kertoi sisäministeriö.

Myrsky ja sen tuomat sateet riepottelivat etenkin etelärannikkoa ja saivat tuhansia rakennuksia romahtamaan. Hongkongissa Prapiroon repi parituhatta puuta maasta ja kaatoi satamassa kaksikymmentä laivaa.

Vaikka myrsky oli tänään jo hellittänyt rannikolla, Hongkongin liikenne oli yhä sekaisin. Tuhannet ihmiset jäivät jumiin lentoasemalle, kun lentoja peruttiin. Matkustajat joutuivat odottamaan lähtöä jopa vuorokauden ajan. Lentoasema varoitti, että myöhästymiset jatkuvat vielä viikonloppuna.

Myrskyä edeltävät säänennustukset herättivät arvostelua Hongkongissa. Demokraattisen puolueen johtaja Lee WIng-tat arvioi, että epäonnistuneet ennusteet vaaransivat ihmishenkiä. Jos varoitukset olisivat olleet ajan tasalla, osa kaupunkilaisista olisi jäänyt kotiin myrskyn aikana.

Prapiroon oli kauden kuudes pyörremyrsky Etelä-Kiinassa. Ennen Kiinaa se teki tuhoa Filippiineillä.

Kansainvälinen Punainen Risti pyysi tänään Kiinaan apua 3,8 miljoonan euron edestä, jotta järjestö pystyisi auttamaan myrskyistä selvinneitä.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat