Hirmumyrsky myllersi Kuubassa

Kuuban yli viime yönä pyyhkäissyt hirmumyrsky Michelle on parhaillaan Bahamasaarilla ja sen ennustetaan heikkenevän selvästi.

Hirmumyrsky Michelle on matkalla kohti Flordian rannikkoa.

Ankarin myrsky vuosikymmeniin repi kattoja, kaatoi puita ja katkaisi sähköjä sekä puhelinyhteyksiä Kuubassa viime yönä Suomen aikaa. Presidentti Fidel Castron mukaan 750 000 ihmistä on evakuoitu kodeistaan myrskyn alta eri puolilla saarivaltiota.

Sähköt olivat tänään edelleen poikki liki koko Kuubasta. Suuresta osasta maata ne oli katkaistu jo ennakkoon, jotta katkeavat sähkölinjat eivät aiheuttaisi tulipaloja ja onnettomuuksia. Myrsky teki myös suurta vahinkoa saaren sokeriruoko-, sitruuna-, banaani- ja kahvisadoille.

Myrskytuulen nopeudeksi mitattiin ajoittain yli 200 kilometriä tunnissa. Viestintäyhteyksien katkeamisen vuoksi tarkkoja tietoja myräkän aiheuttamista tuhoista ei vielä aamulla ollut saatavissa. Ensimmäisten, lähinnä radioamatöörien ja muiden radioharrastajien välittämien raporttien mukaan henkilövahinkoja ei olisi ainakaan suuressa määrin sattunut.

Michelleksi nimetty myrsky ehti jo aiemmin vaatia 12 ihmisen hengen kuljettuaan Hondurasin, Costa Rican ja Nicaraquan yli. Kuubasta myrsky siirtyi tänään kohti Bahamaa ja Floridan osavaltiota Yhdysvaltain etelänrannikolla.

Samalla myrskytuulten odotettiin jonkin verran laantuvan. Floridassa aiemmin annettu hirmumyrskyvaroitus muutettiin ennakkovaroitukseksi trooppisesta myrskystä.

Hirmumyrskyt koettelevat samoja seutuja vuosittain touko-marraskuussa. Kolme vuotta sitten hurrikaani Mitch surmasi yli 9000 ihmistä.

(MTV3-STT-AP-DPA)

(Seitsemän uutiset 05.11.2001)

Lue myös:

    Uusimmat