Hirmumyrsky jylläsi Pohjanmerellä

Talvimyrsky on riehunut eilisiltana ja tänä aamuna eri puolilla Pohjanmeren rannikkoa. Ainakin 20 ihmistä kuoli, ja esimerkiksi Tanskassa myrskyn kerrotaan olleen vuosisadan pahin. Myrsky aiheutti Tanskassa miljardiluokan aineelliset tuhot.

Tuuli puhalsi paikoin jopa 55 metriä sekunnissa ja kaikki liikenne niin maalla, merellä kuin ilmassakin oli käytännöllisesti katsoen pysähdyksissä. Ison-Beltin sillan ali kulkeva junaliikenne pysähtyi, kun nurin mennyt rekka tukki tunnelin suun. Yli tuhat matkustajaa oli pitkään loukussa junissa tunnelissa. Myrsky vaati Tanskassa ainakin kuuden ihmisen hengen.

Pohjanmerellä myrskyää

Latvian rannikolla on puolestaan jatkettu koko päivän kuuden kalastajan etsintöjä. Heidän troolarinsa upposi kovassa merenkäynnissä matkalla satamaan. Merestä on toistaiseksi löydetty vain kaatunut pelastusvene

Myrsky riehui aamuyöllä myös Pohjois-Saksassa, missä se katkoi puita ja sähköjohtoja sekä repi kattoja. Elbejoen pinta on noussut metrejä. Useiden alusten ilmoitettiin olevan merihädässä sekä Tanskan että Saksan rannikoilla. Britanniassa kolme ihmistä sai surmansa Birminghamissa, kun puu kaatui heidän autonsa päälle.

Myrsky aiheutti miljardituhot Tanskassa

Talvimyrskyn vaikutus ylettyi myös eteläiseen Ruotsiin, missä kymmenettuhannet taloudet ovat vielä tänä aamuna olleet ilman sähköä. Myös junaliikenne on ollut pysähdyksissä. Kaatuneet puut ovat myös katkoneet sähkölinjoja. Eilen illalla jouduttiin myös Barsebäckin ydinvoimalan kakkosreaktori pysäyttämään myrskyn aiheuttamien ongelmien takia.

Myrskyn matalapainevyöhyke ulottuu Suomeenkin, tosin onneksi heikentyneenä. Kaikilla merialueilla tuulee navakasti, ja etenkin eteläisessä Suomessa saadaan sakeita lumisateita. Liikkuva poliisi kehottaa erityiseen varovaisuuteen eteläisen Suomen maanteillä, sillä ajokeli on räntä- ja lumisateen vuoksi erittäin heikko.

Risto Repo raportoi myrskyn tuhoista Seitsemän Uutisissa (kesto 1:04)

(MTV3-STT-DPA-TT-AFP)

Lue lisää tanskalaisesta Aktuelt-lehdestä

Lue myös:

    Uusimmat