Hintojen leikkaus painottuu Prismoihin

S-ryhmä pudottaa elintarvikkeiden hintoja huomisesta alkaen. Alennukset koskevat noin 400 ruokatarviketta Prismoissa ja 100 ruokatarviketta S-marketeissa.

Vielä perjantaina SOK kertoi MTV Uutisille, että ruoka-ale koskisi vain Prismojen asiakkaita.

– Meillä on Prismoissa suurin asiakasmäärä, kohtaamme  eniten asiakasomistajia juuri Prismoissa ja tämä on meidän ensimmäinen askeleemme, SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä totesi tuolloin.

SOK perusteli aikomustaan jättää lähikaupat alen ulkopuolelle sillä, että niihin asiakkaat löytävät joka tapauksessa. Kilpailu- ja kuluttajaviraston selvityksen mukaan kauppapaikan läheisyys on tärkein tekijä kaupan valinnassa.

Käytännössä eri ketjut painivat siis erilaisilla eväillä omissa sarjoissaan. Kulurakenteet vaihtelevat.

– Haluamme, että kaikki pärjäävät omissa sarjoissaan, Alepat ja Salet lähikauppasarjassaan sekä S-marketit supermarket-sarjassa, toteaa Heikkilä.

Lidl painii omassa sarjassaan

SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä väistää kysymyksen siitä, mitä kaupparyhmää se lähtee Prismojen ruoka-alennuksilla haastamaan.

– Me haastamme omia asiakkaita eli haluamme, että toteutamme tätä  osuustoiminnan perustarkoitusta entistä paremmin eli sitä, että tuotamme edullisia palveluja jäsenillemme.

– Nähtäväksi jää tietenkin, mitä kilpailijat tekevät. Mutta lähtökohtaisesti emme tähtää ketään yksittäistä kilpailijaa vastaan, vaan tähtäämme siihen, että meidän oma tarjontamme paranee, lisää Heikkilä.

Saksalainen Lidl on lisännyt suosiotaan suomalaisten ostospaikkana. Paistopaikat ovat tuoneet saksalaisketjuun tuoreen leivän tuoksua ja vallankin edullinen hintamielikuva houkuttelee.

Heikkilä painottaa, että hankinnoissa sarjoja on kaksi, kotimainen ja ulkomainen.

– Kansainvälisten tuotteiden osalta Lidl on meitä lähes kymmenen kertaa isompi toimija, se on siellä hyvin vahva.

Kotimaisten tuotteiden sarjassa S-ryhmä on vahvoilla.

– Meidän valikoimastamme 80 prosenttia on kotimaassa valmistettuja tuotteita ja tässä meillä on volyymietu myös Lidliin nähden, painottaa Heikkilä.

– Tällä operaatiolla me tulemme edullisimmaksi näissä kotimaisissa tuotteissa koko Suomessa, väittää Heikkilä.


Uutista on muutettu: Alunperin jutussa kerrottiin, ettei hinnanlasku koske lähikauppoja eli Saleja, Alepoita ja S-marketteja.

Lue myös:

    Uusimmat