Hinta ei vähennä tupakan kulutusta

Työttömyyden kasvu ja tiukentuneet määräykset ovat laskeneet eniten tupakan kulutusta. Sen sijaan kuluttajien tulot ja tupakkatuotteiden hinnat vaikuttavat tupakkatuotteiden kulutukseen suhteellisen vähän.

Tulokset ilmenevät Jukka Salomaan tutkimuksesta Tupakkatuotteiden kulutus ja sitä selittävät tekijät Suomessa vuosina 1970-1997. Tutkimuksen on rahoittanut sosiaali- ja terveysministeriö. Tutkimuksen mukaan työttömyyden nousu ja siitä johtuva kuluttajien ostovoiman heikkeneminen on alentanut tupakkatuotteiden kulutusta lähes saman verran kuin vuoden 1976 tupakkalaki ja vuoden 1995 lainmuutos työpaikkatupakoinnin rajoituksineen. Molemmilla kerroilla tupakan kulutus laski noin 15 prosenttia.

Tutkijan mukaan käytännön tupakkapolitiikkaa ajatellen tulokset merkitsevät sitä, etteivät hinnan korotukset enää juurikaan hillitse tupakkatuotteiden kulutusta. Turismin ja salakuljetuksen nopea kasvu saattaa päinvastoin entisestään heikentää reaalihintojen noston tehoa. Ainoiksi vaikutusmahdollisuuksiksi jäänevät siten lainsäädäntö ja tupakkavalistus.

Lama siirtää sätkiin

Tupakkatuotteiden tax free-myynti on kasvanut erityisesti 1990-luvulla. Tupakan todellinen kulutuksen lasku on siten ollut vähäisempää kuin tilastot osoittavat. Muista tupakkatuotteista poiketen sätkinä ja piipussa poltettavan irtotupakan kulutus laskee tulotason noustessa ja työttömyyden laskiessa. Tupakkatuotteiden kokonaiskulutus oli huipussaan 1970-luvun alkupuolella, jolloin se oli keskimäärin noin 1,7 kiloa 15 vuotta täyttänyttä asukasta kohti. Vuonna 1976 kulutus laski yli 10 prosenttia 1,6 kiloon ja edelleen 1,4 kiloon vuosina 1980-81.

Talouskasvun myötä tupakan kulutus nousi jälleen hieman, kunnes 1990-luvun lama käänsi kulutuksen jyrkkään laskuun. Vuonna 1997 tupakkatuotteiden kokonaiskulutus oli noin 40 prosenttia alemmalla tasolla kuin 1970-luvun alussa. Toissa vuonna keskimääräinen tupakan kulutus oli enää 1,1 kiloa 15 vuotta täyttänyttä asukasta kohti. Salomaan tutkimus on julkaistu Stakesin Tilastoraportteja-sarjassa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat