Himas-gate: Tästä on kyse

Kohutun tulevaisuusselonteon valmistelut alkoivat vuoden 2011 lopussa, kun pääministeri Jyrki Katainen keskusteli filosofi Pekka Himasen kanssa yhteistyöstä.

Tulevaisuusselonteon teettämisestä päätettiin vuonna 2012, kun valtioneuvoston kanslia, rahoittajat ja Himanen allekirjoittivat yhteistyösopimuksen. Selonteon tarkoituksena oli selvittää Suomen talouden kestävyyttä.

Tulevaisuusselonteon rahoittajia olivat Suomen Akatemia, Tekes ja Sitra. Hankkeeseen käytettiin julkisia varoja yhteensä 700 000 euroa. Hankkeen toteuttamisesta on ollut vastuussa Himasen Sofos-yhtiö.

Tutkimushankkeen teettämisestä päätti Kataisen johtama valtioneuvoston kanslia. Se ei kilpailuttanut hanketta, eikä hankkeesta tiedotettu Kataisen mukaan riittävästi.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka sai sekä kansalaisilta että kansanedustajilta valituksia tulevaisuusselonteosta. Monet epäilivät hankkeen motiiveja ja laillisuutta. Myös kilpailutuksen puuttuminen herätti epäilyksiä. Katainen perusteli ratkaisua sillä, ettei hankintalaki vaatinut kilpailutusta.

Yksittäisten tahojen valitusten lisäksi tutkimushanketta kritisoi myös yksi rahoittajista, Suomen Akatemia, jonka mukaan tutkimus oli tieteellisesti kehnosti toteutettavissa.

Asia päätyi sekä perustuslakivaliokunnan että oikeuskanslerin käsiteltäväksi. Perustuslakivaliokunnan tämänpäiväisen päätöksen mukaan Katainen ei menetellyt hankkeen valmistelussa lain vastaisesti. Oikeuskansleri selvittää edelleen muiden tutkimushankkeen valmisteluun osallistuneiden tekemisiä.

Eduskunta saa tulevaisuusselonteon loppuvuodesta 2013. Himasen projekti valmistuu lopullisesti vuonna 2014

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat