USA 2006. Ohjaus: Alexandre Aja. Käsikirjoitus: Alexandre Aja, Wes Cravenin ja Gregory Lévasseurin alkuperäistarinan pohjalta. Tuotanto: Wes Craven, Peter Locke, Marianne Maddalena. Kuvaus: Maxime Alexandre. Leikkaus: Baxter. Pääosissa: Ted Levine, Aaron Stanford, Tom Bower, Michael Bailey Smith, Dan Byrd, Emilie de Ravin, Kathleen Quinlan, Vinessa Shaw, Robert Joy, Laura Ortiz, Ezra Buzzington, Billy Drago, Desmond Askew. Kesto: 107 min.
Menneiden vuosikymmenten kauhuelokuvista on viime aikoina putkahdellut nykyisellä digiteknologialla ryyditettyjä uusintaversioita: useimmiten vesitettyjä ja kaikesta charmista riisuttuja. Muiden muassa Teksasin moottorisahamurhat, The Amityville Horror ja Ennustus ovat saaneet omat päivityksensä, ja nyt on vuorossa Wes Cravenin vuonna 1977 ohjaama kulttiklassikko The Hills Have Eyes. Craven räjäytti tuolloin potin aidosti hyytävällä visiolla erämaassa ohikulkijoita vaanivasta ja tappavasta mutanttiyhteisöstä. Hän on toiminut tuottajana tässä alkuteokselle uskollisessa ja varsin persoonattomassa veriväristelyssä, jonka ohjauksesta vastaa nuori ranskalaistekijä Alexandre Aja.
Elokuva alkaa tehokkaasti 1940-60-luvun amerikkalaisiin ydinkokeisiin viittaavilla kauhuvälähdyksillä epämuodostuneista sikiöistä, lapsista ja eläimistä. Ne alustavat nykyhetkeä, jona keskiluokkainen lähiöperhe automatkailee halki aavikon tarkoituksenaan viettää Ethel-äidin (Kathleen Quinlan) ja punaniska-republikaanin Ison Bobin (Ted Levine) hääpäivää Kaliforniassa. Aseista tykkäävän Bobin mielestä nörtti vävypoika Doug (Aaron Stanford) on kelvoton luuseri. Tällä ja vanhemmalla tyttärellä on pieni vauva, murrosikäinen pikkuveli Bobby (Dan Byrd) touhottaa susikoira-lemmikeistään ja nuorempaa tytärtä Brendaa (Emilie de Ravin) ei voisi vähempää kiinnostaa.
Jumalan hylkäämän bensa-aseman outo pitäjä (Tom Bower) neuvoo poppoon kukkuloiden väliselle ”oikopolulle”, jolla autonrenkaat alkavat yllättäen paukkua ja friikit suhista pöheikössä. Kännykät pettävät ja ruumiita syntyy. Mutta sujuvan alun jälkeen säikyttely jumittuu pitkäksi aikaa hortoiluvaihteelle, ja katsomossa joutuu vilkuilemaan kelloa. Loppua kohden kerronta jälleen tiivistyy.
Toisin kuin yksilökeskeisissä kauhuelokuvissa yleensä, The Hills Have Eyes sisältää selkeän yhteiskunnallisen kritiikin: kaivosyhteisön saastuttaneet ydinkokeet kertovat ihmisen lyhytnäköisyydestä ja vieraantumisesta luonnosta. Ja rangaistus on armoton. Säteilyä saaneista kukkulankuninkaista ja heidän jälkeläisistään on kehkeytynyt verenhimoisia ruumiinsyöjiä, raiskaajia ja kiduttajia. Elävältä polttaminen sekä vauvantappaminen ovat näiden reippaiden hillbillyjen rakkaita ajanvietteitä, kuinkas muuten.
Runsaasti kauhuleffa-viitteitä viljelevä roiskuttelu on lajityypilleen uskollisesti läpeensä brutaali, sekä tahalliseen että tahattomaan komiikkaan asti. Näkymätön uhkahan on yleensä kauhistuttavampaa kuin karmeinkaan hirvitys päivänvalossa – eikä näihinkään kolmisormisiin, hampaattomiin ja vesipäisiin ryhmyleukoihin voi suhtautua täysin vakavasti. Kun inhojen ihmismonsterien listiminen loppujaksossa yltyy varsinaiseksi veriurheiluksi, katsoja tuntee riemullista vapautumisen tunnetta. Vapaudesta onkin kyse, sekä kodista uskonnosta ja isänmaasta: riemukas on juonen kuvio, jossa pasifistisesta demokraatti-nössöstä Dougista kuoriutuu maanisesti aseita heiluttava tappokone. Teräväsalkoisen jenkkilipun hän tökkää sievästi keskelle murhaajamutantin aivokudosta. Sillä lailla.
Teksti: Tuuve Aro
Kuva: FS Film