Hillary Clintonilta kohumuistelmat

Senaattori Hillary Clintonin muistelmat ovat aiheuttaneet valtaisan mediamylläkän Yhdysvalloissa jo ennen niiden julkistamista.

Hillary Clintonin muistelmateos Living History, Elävää historiaa tulee kirjakauppoihin vasta maanantaina, mutta se on noussut otsikoihin ympäri maailmaa jo ennen sitä.

Kaikkialla on odotettu erityisesti mitä Hillary Clinton kirjoittaa kirjassaan miehensä, ex-presidentti Bill Clintonin ja Valkoisen talon nuoren harjoittelijan Monica Lewinskyn suhteesta. Julkisuuteen vuotaneiden kirjan otteiden mukaan Hillary oli avioeron partaalla, kun hänelle selvisi, että Billillä oli todellakin ollut suhde Lewinskyn kanssa.

Suhteen alkaessa vuonna 1996 Monica oli 22-vuotias. Hillary oli uskonut miehensä vakuuttelut siitä, että huhut suhteesta olivat vain poliittista ajojahtia. Hän puolustikin miestään mm. yhdessä tv-haastattelussa sanomalla, että kyseessä on "laaja oikeistosiiven salaliitto".

Suhteen paljastuminen

Hillary sai tietää totuuden vasta pari päivää ennen muuta maailmaa. Kohtalokas päivä oli lauantai, elokuun 15. päivä. Tuolloin skandaali oli muhinut jo seitsemän kuukautta. Hillary Clinton sanoi kirjassaan, että avioliitossa pysyminen oli hänen elämänsä vaikeimpia päätöksiä. Keskiviikkona antamassaan tv-haastattelussa Hillary Clinton kertoi myös, että tunnustuksen jälkeen pariskunta nukkui erillisissä sängyissä.

Miljoonamuistelmat

New Yorkin osavaltiota senaatissa edustava Hillary Clinton sai ennakkona muistelmistaan noin 8 miljoonaa dollaria (runsaat 6,9 miljoonaa euroa). Kirjaa on painettu muhkeat miljoona kappaletta ja se noussut jo ennakkoon internet-kirjakauppa Amazonin toiseksi myydyimmäksi kirjaksi, heti uuden Harry Potterin jälkeen. Bill Clintonin omat muistelmat julkaistaan mahdollisesti myöhemmin tänä vuonna. Hänen saamansa ennakko on noin kymmenen miljoonan dollarin luokkaa.

Hillary Clintonin ennakoidaan lähtevän mukaan tavoittelemaan vuoden 2008 vaaleissa demokraattipuolueen presidenttiehdokkuutta. Itse hän kuitenkin toistaiseksi kiistänyt aikeet.

(MTV3-STT)

(Seisemän uutiset 05.06.2003).

Lue myös:

    Uusimmat