Hillary Clintonille 50 miljoonaa muistelmista

Tuore senaattori Hillary Clinton on solminut kymmenien miljoonien markkojen arvoisen sopimuksen muistelmiensa kirjoittamisesta. Muistelmissa käydään läpi mm. Clintonien avioliittoa.

Washington Post -lehden mukaan Hillary Clinton saa kahdeksan miljoonan dollarin eli noin 54 miljoonan markan ennakkomaksun muistelmistaan, joissa hän käy läpi kahdeksaa vuottaan maan ensimmäisenä naisena Valkoisessa talossa. Kustannussopimuksen voitti lehden mukaan Simon and Schuster -yhtiö. Kustannusyhtiöt ehtivät kilvan korotella tarjouksiaan ennen kuin Hillary Clinton teki valintansa.

Rouva Clinton käy muistelmissaan läpi myös Lewinsky-skandaalia

Clintonia lähellä olevien lähteiden mukaan tulevassa kirjassa käsitellään "arvokkaalla tavalla" myös Hillaryn ja presidentti Bill Clintonin avioliittoa sekä Bill Clintonin joutumista valtakunnanoikeuteen.

Sama kustannusyhtiö on jo julkaissut kolme Hillary Clintonin kirjoittamaa kirjaa, mm. kirjan It Takes a Village. Muistelmien on määrä valmistua vuonna 2003. Rouva Clinton on sanonut aikovansa lahjoittaa osan saamistaan rahoista hyväntekeväisyyteen.

(MTV3-STT-Reuters-AP)

Lue myös:

    Uusimmat