Hillary Clinton virallisesti senaattorikilpaan

Hillary Rodham Clinton, Yhdysvaltain ensimmäinen nainen, aloitti tänään ensimmäisen varsinaisen vaalikiertueensa New Yorkin osavaltiossa.

Hillary Clinton on harkinnut jo pitkään lähtöä New Yorkin osavaltion senaattorikilpaan, eläkkeelle jäävän demokraattisenaattori Patrick Moynihanin seuraajaksi. Nelipäiväinen kiertue alkoikin Moynihanin kotifarmilta. Rouva Clinton aikoo viettää valtaosan kesästä vaalityössä kiertelemällä ympäri osavaltiota.

Hillary Clinton päätti eilen vaalikomitean perustamisesta ja nyt hän voi kerätä virallisesti rahaa kampanjointia varten. Yleensä komitean perustaminen on merkki siitä, että ehdokas aikoo todella lähteä vaalikamppailuun mukaan. Hillary Clintonin senaattoriaikeita on seurattu Yhdysvalloissa suurella mielenkiinnolla, sillä hän on ensimmäinen amerikkalainen presidentinpuoliso, joka pyrkii julkiseen virkaan.

Mahdollisena vastaehdokkaana Hillary Clintonilla on New Yorkin pormestari Rudolf Giuliani, joka on kerännyt jo kolmisen miljoonaa dollaria vaalikassaansa. Giuliani on pitkään piikitellyt julkisuudessa tulevaa kilpakumppaniaan siitä, että rouva Clinton ei asu New Yorkin osavaltiossa eikä siis tunne alueen ongelmia.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat