Hillary Clinton tapasi vaikuttajanaisia

Yhdysvaltain presidentin puoliso Hillary Rodham Clinton tapasi tänä aamuna parisenkymmentä suomalaista vaikuttajanaista ns. pyöreän pöydän keskustelussa. Hillary Clinton on kaksipäiväisellä vierailulla Suomessa Itä- ja Keski-Eurooppaan suuntautuneen matkansa päätteeksi.

Pyöreän pöydän tapaamisessa olivat mukana muun muassa eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen, ulkoministeri Tarja Halonen, Suomen Pankin pääjohtaja Sirkka Hämäläinen ja YK:n entinen apulaispääsihteeri Helvi Sipilä. Nuorempaa polvea edusti vihreän liiton puheenjohtaja, kansanedustaja Tuija Brax.

Tapaamisen tunnelma oli välitön, melkein letkeä. Pääjohtaja Sirkka Hämäläinen totesikin sen päättyessä, että "ongelmana oli, että ihmiset puhuivat yhtä aikaa".

Hillary Clinton oli erityisen kiinnostunut kuulemaan, miksi suomalaiset naiset ovat onnistuneet niin hyvin tasa-arvopyrkimyksissään. Häntä kiinnostivat myös naisten näkemykset Itä-Euroopan tilanteesta. Hän selvitti keskustelun lomassa näkemyksiään naisten asemasta ja yhteiskunnallisesta tilanteesta. Hän kertoi haluavansa taistella stereotypioita vastaan.

Tapaamisen jälkeen presidentti Martti Ahtisaari ja rouva Eeva Ahtisaari tarjosivat Yhdysvaltain ensimmäiselle naiselle lounaan Mäntyniemessä.

Vierailun loppuaika on varattu yksityiseen ohjelmaan. Hillary Clinton palaa Yhdysvaltoihin huomenaamulla.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat