Hillary Clinton otti tärkeän voittonsa Nevadassa

Clinton sai Nevadan osavaltion tiukassa esivaalikilvassa noin 50 prosenttia äänistä. Obaman äänisaalis jäi 45 prosenttiin.

Senaattori Hillary Clinton on voittanut demokraattien esivaalin Nevadan osavaltiossa. Clinton otti näin jo toisen merkittävän voiton pahimmasta kilpakumppanistaan Barack Obamasta.

Clinton sai äänistä noin 50 prosenttia kun Obaman saalis oli hieman reilu 45 prosenttia äänistä.

Kolmanneksi jääneen ehdokkaan John Edwardsin äänisaalis oli nelisen prosenttia.

Clintonin ja Obaman kaksinkamppailu jatkui ennen lauantain vaalikokousta yhä hermostuneempana. Clinton ihmetteli muun maussa sitä, että Obama kehui republikaanien edesmennyttä presidenttiä Ronald Reagania. Demokraatit eivät muistele häntä edelleenkään lämmöllä.

Obaman kampanjatoimisto syytti Clintonin leiriä vääristelystä.

- On vaikea ottaa Clintonin viimeisintä hyökkäystä todesta. Hän itse tuki George W. Bushin sotaa Irakissa, vaikka se on ollut republikaanien tuhoisin hanke tämän sukupolven aikana, ryöpytti Obaman tiedottaja Bill Burton eilen Renon kaupungissa Nevadan osavaltiossa.

Obama puhui Reaganin ajasta, kun hän vieraili Reno Gazette-Journal -lehden toimituksessa. Lausunto näytettiin myös internetin YouTube-videosivustolla.

- Mielestäni voidaan sanoa, että republikaanit pystyivät tuottamaan aikanaan ideoita. He haastoivat vallitsevat näkemykset, Obama sanoi.

Hän katsoi Reaganin myös "muuttaneen Yhdysvaltain kulkurataa" toisin kuin esimerkiksi Richard Nixon tai Bill Clinton.

Clinton kiirehti korjaamaan Obamaa:

-He ovat olleet vain huonojen ideoiden puolue.

Romney voittoon Nevadassa

Republikaanit keskittyivät puolestaan esivaaliinsa Etelä-Carolinassa, vaikka puolueella oli vaalikokouksia samanaikaisesti myös Nevadassa. Äänestyksiä ei kuitenkaan järjestetty kasinoilla vaan kouluissa.

Amerikkalaisten tv-kanavien ennusteet pitivät paikkansa ja voiton vei Nevadassa Massachusettsin entinen kuvernööri Mitt Romney.

Romneyn voittoa odotettiin, koska osavaltiossa asuu paljon mormoneja. Hänen lisäkseen Nevadassa oli kampanjoinut republikaaneista vain texasilainen Ron Paul.

John McCain voitti republikaanien esivaalit Etelä-Carolinassa

Arizonan senaattori John McCain voitti niukasti republikaanien esivaalit Etelä-Carolinassa.

McCain sai 33 prosenttia äänistä. Hänen pahin kilpailijansa, entinen Arkansasin kuvernööri ja baptistisaarnaaja Mike Huckabee, jäi toiselle sijalle 30 prosentin kannatuksellaan.

McCain on jo aiemmin voittanut New Hampshiressa järjestetyt esivaalit.

Demokraattien esivaali pidetään Etelä-Carolinassa ensi viikonloppuna. Tärkein koitos on 5. helmikuuta, jolloin ehdokkaasta äänestetään yli 20 osavaltiossa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat