Mainos

Hiljainen hetki pysäytti Kiinan

Kiinalaiset hiljentyivät tänään muistamaan viikko sitten tapahtuneen maanjäristyksen uhreja. Kolmen minuutin hiljainen hetki järjestettiin samalla kellonlyömällä, jolloin maa viikko sitten järisi Sichuanin maakunnassa. Kiinassa on meneillään kolmen päivän kansallinen suruaika.

Kiinalainen "hiljainen hetki" on erilainen kuin mihin suomalaiset ovat tottuneet. Liikenne suurkaupungeissa tosin pysähtyi, samoin kaupankäynti jopa pörsseissä, mutta kaikki mahdolliset sumusireenit, autojen äänitorvet, tehtaiden pillit ja hälytyslaitteet soivat.

Kolmen päivän suruaikana televisiokanavat eivät näytä viihdeohjelmia ja suurkaupunkien elokuvateatterit sekä karaoke-baarit pitävät ovensa kiinni. Kiinaan saapunutta olympiasoihtua juoksutetaan eteenpäin vasta torstaina.

Virallisten tietojen mukaan järistys on vaatinut yli 34 000 ihmisen hengen. Kaikkiaan uhrimäärän on arveltu nousevan ainakin 50 000:een. Uhreja on todennäköisesti vielä tätäkin enemmän, koska pelkästään Sichuanissa on kuollut, hautautunut raunioihin tai kadonnut 71 000 ihmistä.

Kiina on päästänyt maahan ulkomaisia lääkintäryhmiä auttamaan pelastustöissä.

Raunioista on löydetty tänään kaksi järistyksen uhria elävänä liki viikon kestäneen koettelemuksen jälkeen. Vain harva raunioihin hautautunut selviää kolmea vuorokautta pidempään ilman apua.

Jälkijäristykset ovat jatkuneet tuhoalueella. Myös hiljaisen hetken aikana maa vapisi ja synnytti pienen maanvyörymän. Yli 200 pelastustyöntekijän kerrotaan jääneen kolmen päivän aikana maanvyöryjen alle järistysalueella. Tiedossa ei ole, onko heitä saatu pelastettua.

(MTV3-STT-APTN)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.