Hikipajavaatteita suomalaisten kaapeissa

Tuoreen selvityksen mukaan Suomessa myydään huonoissa työoloissa tehtyjä vaatteita.

Puhtaat vaatteet -verkoston selvityksen mukaan suomalaisten vaateyhtiöiden hankinnat kaikkein heikoimpien työolojen maista ovat muutamassa vuodessa selvästi lisääntyneet, mutta yhtiöiden vastuullisuusvalvonta ei ole tehostunut.

Kohdeyrityksistä lähes kaikki ilmoittivat, ettei niillä ole erillistä vastuullisuusvalvontaa tai että tarkastukset tehdään laadunvalvonnan yhteydessä.

Suomalaisyritykset ovat tuoneet vaatteita muun muassa sotilasjuntan hallitsemasta Myanmarista ja ulkomaailmalta suljetusta Pohjois-Koreasta.

Alkuperämaissa useimmin havaitut ongelmat ovat tehtaiden ylipitkät työpäivät, pätkityt työsuhteet ja alhainen palkkataso. Esimerkiksi Bangladeshissa alan minimipalkka pitäisi kolminkertaistaa, jotta se vastaisi minimitoimeentuloon riittävää palkkatasoa.

Kehnojen työolojen, alhaisen palkkatason ja huonosti toimivan valvonnan maihin kuuluvat Bangladeshin lisäksi muun muassa Kiina, Vietnam, Thaimaa ja Indonesia, joiden yhteinen osuus Suomeen tuotavista vaatteista on kasvussa.

Finnwatchin kyselyyn osallistui 28 vaatteita ja urheiluvälineitä myyvää yritystä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat