Hiihtoliiton johtokunta koolle dopingväitteiden takia

Hiihtoliiton puheenjohtaja Jaakko Holkeri on kutsunut Hiihtoliiton johtokunnan ylimääräiseen kokoukseen dopingväitteiden takia. Johtokunta kokoontuu todennäköisesti perjantaina.

Holkeri päätti kutsua kokouksen koolle muiden muassa maastohiihdon entisen lajipäällikön Antti Leppävuoren ja Hiihtoliiton nykyisen toimitusjohtajan Jari Piiraisen antamien lausuntojen takia.

Piirainen myönsi tänään MTV3:lle, että Lahden MM-kisojen käryt vuonna 2001 asettuvat nyt aivan uuteen valoon. Piirainen myös sanoo, ettei hänellä ole syytä epäillä entisen hiihdon päävalmentajan Kari-Pekka Kyrön paljastuksia. Kyrön mukaan suomalaiset käyttivät Lahdessa kiellettyä epo-hormonia.

- Tässä saa vahvistusta se, minkä sanoin jo 2003 Kaisa Variksen käryn jälkeen, että en voi välttyä ajatukselta, etteikö Lahdessakin käryjen taustalla ollut oikeasti epon käyttö, Piirainen toteaa.

Tähän saakka Piirainen on kiistänyt, että hiihdossa olisi ollut järjestelmällinen dopingongelma. Nyt hän on valmis myöntämään, että arviota on tarkasteltava ainakin Lahden MM-kisojen osalta uudelleen.

Selvitystyöryhmä uskoo Kyrön puheita

Myös dopingskandaalia selvittänyt työryhmä pitää Kyrön paljastuksia oikeina. Opetusministeriön asettaman työryhmän puheenjohtaja Lauri Tarasti uskoo myös, ettei dopingin käyttö loppunut Lahden kisoihin.

- Sanoisin, ettei se lopu koskaan, koska aina on olemassa sellaisia lääketieteellisiä keinoja, joita ei pysty paljastamaan, Tarasti toteaa.

Myös työryhmässä mukana ollut liikuntalääketieteen erikoislääkäri Tapio Kallio uskoo Kyrön puheita.

- Uskon, että veridoping on ollut tällöin käytössä. On vaikea ottaa kantaa, kuinka suuri porukka siinä on ollut mukana, enkä osaa ottaa kantaa yksittäisten urheilijoiden osalta, mutta mielestäni Kyrö puhuu veridopingin osalta totta, Kallio kertoi MTV3:lle.

Ex-valmennuspomo vaitonainen

Hiihdon valmennusjohtoon Lahden MM-kisojen aikaan kuulunut Antti Leppävuori kieltäytyy kiustaantuneena kommentoimasta maastohiihdon Kyrön epo-väitteitä. Leppävuori Lahden kisojen aikaan maastohiihdon lajipäällikkönä.

MTV3 tavoitti julkisuudesta poissa pysytelleen Leppävuoren Vuokatista, jossa tämä toimii yrityspuisto Snowpolisin toimitusjohtajana.

- En lähde Kyrön puheita kommentoimaan sen pidemmälle. Tästä on tulossa virallinen selvitys ja sitten mennään sen mukaan, mitä sieltä tulee, Leppävuori totesi MTV3:lle.

- Olen vastannut lähinnä rahoituksesta koskevista asioista ja ne rahoitusasiat on käsitelty poliisin toimesta 2000-luvulla, Leppävuori jatkoi.

Leppävuori myönsi aiemmin tänään Ylelle, että Hiihtoliitto hankki Hemohesiä ennen vuoden 2001 Lahden MM-kisoja. Hän korostaa kuitenkin, ettei Lahden dopingkäryjen jälkeen suoritetussa Hiihtoliiton rahankäyttöön liittyneessä poliisitutkinnassa löytynyt huomautettavaa.

- Siellä ei ole poliisin toimesta havaittu mitään sellaista, mikä olisi huomionarvoista, hän kuittaa.

(MTV3)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat