Mainos

Hiihtokeskuksissa on nyt kovin sesonki

Hiihtokeskukset ovat täyttyneet loman viettäjistä ja majoitustilat ovat kaikkialla lähes täynnä.

Suomen hiihtokeskusten kiihkein sesonki alkoi samaan aikaan hiihtolomien kanssa.

Suomen hiihtokeskusyhdistys ry:n toiminnanjohtaja Guy Catani kertoo, että ennakkovarausten mukaan hiihtokeskusten hotellipaikat ja lähialueen muutkin majoitustilat ovat käytännössä lähes täynnä. Majoitustilaa saattaa kuitenkin löytyä lähipäivinäkin, jos suostuu majoittumaan hieman kauemmas rinteistä ja laduista. Esimerkiksi Levillä ja Rukalla on majoitusta 30-40 kilometrin päässä keskuksista.

Toki ydinalueiltakin kannattaa majoitusta kysyä, sillä peruutuksia ja sairastapauksia tulee aina, Catani sanoo.

Catanin mukaan hiihtolomien alkaminen käynnistää sesongin, joka jatkuu pitkälle pääsiäisen yli. Lähimpänä hiihtokeskuksia sijaitsevat majoitustilat onkin jo pitkälti varattu pääsiäisen aikoihin.

Pääsiäisen ulkomaanmatkat myyty lähes loppuun

Suomalaiset ovat varanneet pääsiäisen ulkomaanmatkansa hyvissä ajoin.

Kolmen suurimman valmismatkoja myyvän matkatoimiston mukaan pääsiäispyhien ajaksi on jäljellä lähinnä hajapaikkoja.

Pääsiäisen suosituimmat kohteet ovat Kanariansaarilla.

Suurin osa hiihtolomien ja pääsiäisen aikaisista matkoista varattiin jo viime toukokuussa.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.