Hiekkamyrsky muutti Pekingin keltaiseksi

Poikkeuksellisen voimakas hiekkamyrsky on muuttanut Pekingin keltaiseksi. Myrsky laski näkyvyyden liki nollaan ja viranomaiset antoivat kaupunkiin korkeimman mahdollisen saastevaroituksen.

Ihmisiä kehotettiin pysymään sisätiloissa tai käyttämään suojalaseja ja hengityssuojaimia.

Hiekkamyrskyt ovat Kiinassa tavallinen ilmiö keväisin. Ne saavat alkunsa Pohjois-Kiinasta ja Mongoliasta. Tänä vuonna alueita on koetellut poikkeuksellinen kuivuus, jonka ennustetaan tekevän hiekkamyrskyistä entistä voimakkaampia. Osaltaan ilmiötä voimistaa myös lisääntynyt metsäkato.

Tuulten mukana hiekkapilvien tiedetään kulkeutuneen Kiinasta Japaniin ja aina Yhdysvaltoihin saakka.

Meteorologit ennustavat tämänkertaisen myrskyn jatkuvan maanantaihin asti.

(MTV3 - STT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat