Hidastematto sen varmistaa – Helsingissä ei enää kaahailla onnettomuuspaikalla

Suomessa ensimmäisten joukossa Helsingin pelastuslaitos hyödyntää liikenneonnettomuuksissa hidastusmattoja.

Palomestari Mikael Siitonen kertoo MTV3 Uutisille, että matot on hankittu nimenomaan turvaamaan pelastusyksikköjen työrauhaa, kun pelastajat onnettomuuspaikoilla ovat itse vaarassa jäädä ohi kaahaavien autojen alle.

– Liian suurella tilannenopeudella ajavat autoilijat aiheuttavat usein lisää onnettomuuksia ja hengenvaaran palomiehille.

Matot toimivat kuten katuun tehdyt hidastetöyssyt, niiden kohdalla ajettava selvästi hiljempaa kuin normaalisti liikenteessä.

Siitonen muistuttaa, että myös turha matelu ja pysähtyminen katsomaan tai onnettomuuspaikan kuvaaminen kännykällä häiritsevät pelastajien työtä.

– Sujuvimmin tilanteet etenevät, jos muut liikenteessä olijat noudattavat mahdollista poliisin liikenteenohjausta ja keskittyvät seuraamaan liikennettä, jotta ei rysäytetä omalla autolla jonon jatkoksi.

Mattoja on hankittu seitsemään hälytysajoneuvoon. Tarvittaessa ne saadaan käyttöön pikaisestikin.

Helsingin pelastuslaitos on jo ehtinyt kokeilla hidastusmattoja 1,5 vuotta. Siitosen mukaan kokemukset ovat olleet hyviä, kun matot jarruttavat ohimenevän liikenteen nopeutta huomattavasti.

Lue myös:

    Uusimmat