Hi-viruksesta tullut nuorten virolaisnaisten vitsaus

Virossa hi-viruksesta on tullut nuorten naisten vitsaus. Kaikkiaan Virossa on virallisesti todettu 6500 hiv-tartuntaa, joista puolet on levinnyt sukupuoliteitse. Näistä 30 prosenttia eli noin tuhat on alle 20-vuotiailla naisilla.

- He ovat saaneet tartunnan partneriltaan suojaamattomassa seksissä, sanoo Viron seksuaaliterveyden liiton puheenjohtaja, gynekologi Mairi Kaha.

Muutos on ollut sangen dramaattinen, sillä vielä muutama vuosi sitten tyypillinen hiv-positiivinen Virossa oli venäjänkielinen nuorimies. Hän oli saanut tartunnan suonensisäisten huumeiden käytöstä.

Virallisista luvuista huolimatta hiv-positiivisia arvellaan olevan Virossa todellisuudessa jopa 13 000. Eniten tartuntoja on Tallinnaa ympäröivissä Harjumaan ja Itä-Virumaan maakunnissa. Kahdellasadalla ihmisellä hiv on edennyt aidsiksi saakka.

- Voimme puhua epidemiasta, Kaha tiivistää.

Pelko lamauttaa valistusta

Virolaisnuoret aloittavat sukupuolisen kanssakäymisen keskimäärin 16-vuotiaina. Hi-virusta ja muita sukupuolitauteja vastaan suojaa ainoastaan kondomi.

- Nuorten keskuudessa on sellaista kummallista ajattelua, että jos vaadit kondomin käyttöä, niin se tarkoittaa sitä, että et luota kumppaniisi, Kaha kertoo.

Tuoreet tutkimukset kuitenkin osoittavat, että kondomin käyttö on yleistynyt varsinkin nuorten keskuudessa. Tietoa ehkäisystä nuoret saavat muun muassa koulussa, mutta siellä valistus voi loppua lyhyeen. Opintosuunnitelmissa seksuaalikasvatus on pakollinen vain 7. luokalle saakka. Yli 13-14-vuotiaiden valistaminen riippuu sen jälkeen täysin koulusta.

- Monet asiat jäävät puhumatta lasten nuoren iän takia, Kaha murehtii.

Väliinputoajiksi Kaha määrittelee erityisesti pojat. Tytöille seksistä ja ehkäisystä puhutaan esimerkiksi gynekologin vastaanotolla. Tilanne saattaa kuitenkin parantua jo piakkoin, sillä pojille suunnattu dvd ja kirja ovat parhaillaan valmisteilla yhteistyössä suomalaisten kanssa.

Kahan mielestä vanhemmat ihmiset pelkäävät, että nuorille seksuaalisuudesta puhuminen rohkaisee harrastamaan seksiä. Tutkimusten mukaan tietoisuus päinvastoin lykkää seksin aloittamista myöhemmäksi.

- Asenteita pitää muuttaa, mutta ne eivät muutu ennen kuin tieto lisääntyy, Kaha sanoo.

Tietoa nuoret saavat koulujen lisäksi 18 neuvontakeskusta, joiden malli on haettu Ruotsista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat