Hevostallin eläinrääkkäys raivostuttaa

Kymenlaaksolaiselta hevostallilta paljastunut rääkkäystapaus kuohuttaa hevosväkeä. Valmennus- ja hoitopalveluita tarjoava hevostalli on päästänyt hevoset järkyttävään kuntoon. Tapauksesta kertoi illan 45 minuuttia -ohjelma.

- Hevoselta on ruumiinrasvat kokonaan pois. Jalassa on paha imusuonitulehdus ja kaulalihakset ovat hävinneet. Hevonen on ihan kokonaan hoitamaton, kuvailee Kouvolan kaupungineläinlääkäri Hannu Pajulahti erästä tallilla pidettyä hevosta.

Tilanne on saanut jatkua pitkään, vaikka tallinpitäjä on aikaisemminkin saanut sakkorangaistuksen eläinsuojelurikoksesta. Talliin on tehty useita eläinlääkärin tarkastuksia, mutta tiukempiin toimiin ei ole ryhdytty. Laiminlyönnit ovat saaneet jatkua pienten kohennusten jälkeen.

Nuoren tallityöntekijän puuttuminen paljasti viimein koko karmeuden.

- Seurasin sitä tilannetta ja se meni koko ajan pahemmaksi, kertoo Suvi Ojanperä.

Ojanperä yritti pitää huolta yli kahdestakymmenestä hevosesta. Hän huomautti omistajille muun muassa hevosten jatkuvasta janosta. Kun asiat eivät korjaantuneet, Ojanperä kääntyi kahden kuukauden työskentelyn jälkeen kunnan eläinlääkärin puoleen.

Talli on saanut alueen TE-keskuksen tukea hevosten kasvatustoimintaan lähes 70 000 euroa.

Kansanedustaja vaatii ministeri Anttilan eroa

Maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Pentti Oinonen (ps.) vaatii maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan eroa. Oinonen kertoi kannastaan Ilta-Sanomille.

- Eläinrääkkäystapauksia on tullut viime aikoina ilmi niin paljon, että vaadin Sirkka-Liisa Anttilaa ottamaan täyden vastuun eläinrääkkäyksestä ja eroamaan välittömästi tehtävistään.

(MTV3)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat