Hessenin sääski uhkaa viljelyksiä

Erikoisesti syysviljat saattavat kokea parin kuukauden kuluessa katastrofin, jonka voi aiheuttaa 70 vuoden tauon jälkeen viljelyksille Suomessa ilmestynyt Hessenin sääsken toukka. Kasvinviljelyagronomi Soile Hänninen Farma maatalouskeskuksesta kertoo, että Hessenin sääski sikiää räjähdysmäisesti kuluneen lämpimän talven kaltaisissa oloissa.

Hännisen mukaan Hessenin sääski vaivaa kaikkia muita viljoja paitsi kauraa.
-Se on ihastunut vehnään ja erikoisesti syysvehnään. Jos sitä ei ole tarjolla, kelpaa sääsken toukalle myös ruis ja ohra. Sääski teki tuhojaan Suomessa paikallisesti jo viime vuonnakin.

Hänninen suosittelee, että viljelijät katsastaisivat piakkoin oraspeltonsa.
-Hessenin sääsken toukka on sellainen hiirenkakan tai pellavan siemenen näköinen kotelo ihan oraan tyvellä. Valitettavasti toukan tuhoamiseksi ei ole tehtävissä juuri mitään. Yhdysvalloissa torjuntaan käytetään meillä viljantuotannossa kiellettyjä aineita. Siellä on myös kehitelty uusia sääsken kestäviä viljalajikkeita.

Hessenin sääski nukkui 70 vuotta

Hessenin sääski ilmestyi Suomen pelloille kaksi vuotta sitten peräti 70 vuoden jälkeen.
-Nykyinen tutkijasukupolvi joutui etsimään arkistoista ja kirjallisuudesta tietoja sääsken esiintymisestä. Selvisi, että se oli jo vuonna 1909 muun muassa Tyrvännössä jonkinlaisena vaivana. Vuosina 1921-22 se aiheutti Sysmässä noin 30 prosentin tuhot ohralle ja rukiille. Pohjoisin havainto Hessenin sääskestä on tehty Pudasjärvellä, kertoo Hänninen.

-Sitten se on jostakin syystä ollut 70 vuoden ajan hiljaa. Hessenin sääski kulkeutui 1700-luvulla Amerikkaan eurooppalaisten maahanmuuttajien olkipatjoissa. Yhdysvalloissa siitä tuli aikaa myöten melkoinen maanvaiva. Sääsken luontaiset viholliset jäivät Eurooppaan. Se ei olekaan tähän mennessä saanut Euroopassa todella kauheita mullistuksia aikaan, koska täällä sen luontainen loiskanta on hillinnyt tuhoja, arvelee Hänninen.

Lue myös:

    Uusimmat