Herttuatar Camilla avautuu ensimmäistä kertaa veljensä kuolemasta

Herttuattaren veli kuoli tapaturmaisesti viime keväänä.

Cornwallin herttuatar Camilla kuvailee The Times -lehden haastattelussa veljensä kuoleman aiheuttamaa tuskaa.

Cammillan veli Mark Shand kuoli viime huhtikuussa New Yorkissa kaaduttuaan ja lyötyään päänsä katuun.

Camilla kertoo saaneensa surullisen puhelinsoiton ollessaan viettämässä kaunista kevätpäivää Skotlannissa miehensä prinssi Charlesin kanssa.

– Tuskastunut ääni toisessa päässä kertoi, että jotain kamalaa on tapahtunut veljelleni, jonka piti olla nujertamaton. Ei hänelle pitänyt käydä koskaan mitään, Camilla muistelee.

Shand oli kuollessaan New Yorkissa keräämässä rahaa elefantteja auttavalle hyväntekeväisyysjärjestölleen The Elephant Family.

– Karismaattinen, ja joskus jopa raivostuttava hyvä veljeni, joka oli selvinnyt tsunameista, haaksirikoista, myrkkynuolista ja jopa kauhistuttavilta komodonvaraaneilta, ei yhtäkkiä enää ollutkaan täällä, Camilla kuvailee tuntemuksiaan veljensä kuoleman jälkeen.

Lue myös:

    Uusimmat