Hermajalle ei turvapaikkaa Belgiasta

Belgian korkein hallinto-oikeus on hylännyt suomalaisen Jussi Hermajan turvapaikkahakemuksen. Suomi ei aio pyytää Belgiaa luovuttamaan Hermajaa.

Belgia on hylännyt totaalikieltäytyjä Jussi Hermajan turvapaikkahakemuksen. Hermaja tuomittiin syksyllä 2001 197 päiväksi vankeuteen totaalikieltäytymisestä.

Oikeusministeriön rikosseuraamusviraston johtaja Paavo Siltanen kertoi STT:lle, että Suomen ratkaisun taustalla on vuoden vaihteessa voimaan astunut eurooppalainen pidätysmääräys. Etsintäkuulutettujen luovutusten nopeuttamiseen ja yksinkertaistamiseen pyrkivän järjestelmän lähtökohtana on kaksoisrangaistavuus lukuunottamatta todella raskaita rikoksia. Käytännössä etsintäkulutetun henkilön teon tulee olla rangaistava sekä luovutusta pyytävän että luovutuksesta päättävän maan lakien mukaan. Järjestelmään on liittynyt tähän mennessä kahdeksan EU:n jäsenmaata. Joukossa ovat myös Suomi ja Belgia.
Suomessa totaalikieltäytyminen johtaa vankeustuomioon, mutta Belgiassa se ei ole rikos. Koska eurooppalaisen pidätysmääräyksen mukainen kaksoisrangaistavuus ei täyty, Suomen ei Siltasen mukaan kannata pyytää Hermajan luovutusta.
-Parhaillaan luodaan EU-maille yhtenäistä luovutusjärjestelmää, joka perustuu yhteistyöhön. Tällä tapauksella on turha aiheuttaa ristiriitaa kahden maan välille, Siltanen luonnehti. Suomessa Hermaja on etsintäkuulutettu. Mikäli hän kuitenkin pystyttelee Suomen viranomaisten ulottumattomissa riittävän kauan, tuomio vanhenee. Tuo ajankohta tulee vastaan syksyllä 2006.

Palannee vain vaadittaessa

Belgiassa asuva Hermaja sanoi tänään, että hän palaa vapaaehtoisesti Suomeen, mikäli luovutusta pyydetään ja Belgia sen hyväksyy. Hermaja tuli Belgiaan heti sen jälkeen kun korkein oikeus oli Suomessa päättänyt, ettei se ota käsittelyyn totaalikieltäytyjän hovioikeudessa saamaa vankeustuomiota.
Belgiassa hän jätti turvapaikkahakemuksen, joka tyrmättiin ensin pakolaiskomissiossa ja nyt myös ylimmässä valitusportaassa eli korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Sekä varusmies- että siviilipalveluksesta kieltäytyneen Hermajan asiaa käsitellään vielä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa, jonne hän on jättänyt valituksen Suomessa saamastaan tuomiosta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat