Henkiyhtiö Suomen liikevoitto 350 miljoonaa

Vakuutettujen omistaman henkiyhtiö Suomen liikevoitto oli viime vuonna hieman vaille 350 miljoonaa markkaa. Lukua on vaikea vertailla edellisvuoteen, sillä tuolloin henkiyhtiö Salama on koko vuodelta konsernin tiedoissa.

Vuonna 1997 liikevoittoa kertyi runsaat 1,2 miljardia markkaa. Sitä kasvatti myös poikkeukselliset sijoitustuotot. Suomi myi Salaman Pohjolalle. Myös Suomi on tarkoitus liittää Henki-Pohjolaan, mutta hanke on joutunut ankaran arvostelun kohteeksi, koska osa Suomen omistajista pelkää yhtiöön kertyneen ylimääräisen varallisuuden siirtyvän Pohjolaan ilman kunnon korvausta. Suomi ei myy enää uusia vakuutuksia, mutta osa Suomen omistajista haluaisi käynnistää toiminnan uudelleen. Asia on määrä ratkaista tämän kuun lopussa koolle kutsutussa ylimääräisessä edustajistossa eli yhtiökokouksessa.

Suomen tulevaisuudella arvuuttelu on saanut myös Pohjolan kilpailijat liikkeelle. Viimeksi perjantaina Tapiola-ryhmän toimitusjohtaja Asmo Kalpala tarjosi Helsingin Sanomien haastattelussa Suomelle yhteistyötä. Jo aiemmin Fennia-ryhmä on tehnyt vastaavan tarjouksen.

-Haluamme antaa viestin Suomen hallinnolle, että sillä on vaihtoehtoja, Kalpala sanoi. Suomen tiedotteessa todettiin, että vakuutusten siirron suunnittelua Pohjolaan jatketaan ja suunnitelma on tarkoitus saada edustajiston käsittelyyn mahdollisimman nopeasti.

Vakavaraisuus kohentui

Suomen tunnetusti vahva vakavaraisuus vain tukevoitui viime vuonna. Sitä kasvatti erityisesti osakkeiden hintojen nousu. Suomen merkittävin omaisuuserä on 25 prosentin siivu Pohjolan osakkeista. Edustajisto on antanut valtuudet potin myyntiin, mutta hanke on käytännössä jäissä maaliskuun loppuun. Suomen vakavaraisuuspääoma nousi edellisvuoden noin 4,9:stä 8,5 miljardiin markkaan. Samalla vakavaraisuusaste kohentui 94 prosenttiin. Se tarkoittaa sitä, että jokaista vakuutetuilta otettua velkamarkkaa kohden yhtiöllä on omaisuutta 9,40 markalla.

Emo-Suomen sijoitustoiminta tuotti nettona 514 miljoonaa markkaa. Edellisvuoden lähes 1,2 miljardin nettotuotoista hieman yli puolet tuli sijoitusomaisuuden arvonkorotuksista. Käteistuottoja Suomelle kertyi edellisvuotta enemmän. Koska uusia vakuutuksia ei enää myyty, liikekulut laskivat. Sen sijaan korvauksia maksettiin edellisvuotta enemmän. Suomen johdon näkemyksen mukaan vakuutuskannan arvioidaan säilyvän hyvin, koska vakuutuksille on maksettu lisäetuja.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat