Henkirikosuhrien omaisia ei osata auttaa

Suomessa ei osata auttaa henkirikoksen uhrina kuolleiden omaisia, sanoo aihetta tutkinut asiantuntija. Psykoterapeutti Soili Poijulan mukaan alan erityisosaaminen puuttuu.

Toisin kuin muut äkillisesti kuolleiden omaiset, henkirikosuhrien omaiset eivät toivu tuskastaan. Yli puolella heistä on vielä monen vuoden jälkeen psyykkisiä ja fyysisiä ongelmia.

- Terveydenhuollossa pitäisi priorisoida tätä ryhmää. Heistä niin iso osa menettää fyysisen ja psyykkisen terveytensä, toteaa asiasta kansallisen tutkimuksen tehnyt Poijula.

Koulutusta tarvitaan

Poijula vaatii henkirikosuhrien omaisten kanssa työskenteleville erityiskoulutusta.

- Asia on niin uusi, ettei tähän ole vielä osattu panostaa, psykoterapeutti pohtii.

Maailmalla alettiin puhua asiasta vasta 1980-luvun lopulla. Suomessa suositukset hoidosta laadittiin vasta vuosi sitten.

Kaikki henkirikosuhrien omaisten kanssa työskentelevät tarvitsevat Poijulan mukaan erityiskoulutusta. Sitä tarvitsevat niin mielenterveysalan ammattilaiset, poliisit kuin sosiaalityöntekijätkin.

Eri alan ammattilaisia pitäisi kouluttaa kohtaamaan henkilö, jonka omainen on kuollut. Lisäksi heidän pitää tunnistaa tämän erityistarpeet. Henkirikosuhrien omaiset tarvitsevat käytännön tietoa ja neuvoja esimerkiksi siitä, mistä mitäkin apua on saatavissa.

Pidempään apua

Poijulan mukaan henkirikosuhrien omaisille annetaan usein lääkepurkki kouraan sen sijaan, että heidän huoliinsa perehdyttäisiin.

Psykoterapia-apua saa liian vähän. Lisäksi psyykkinen apu on liian lyhytaikaista. Omaiset eivät pysty kunnolla purkamaan traumaansa, jolloin se kroonistuu.

- Tähän riskiryhmään pitäisi panostaa. Kun alan erityisosaamista parannetaan ja omaisten avunsaantia tehostetaan, yhä useampi toipuu yhä paremmin.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat