Henkirikosten määrä kasvussa

Henkirikosten määrä on kasvanut Suomessa. Niitä tehtiin vuonna -99 edellisvuotta enemmän: kolme henkirikosta 100 000 henkeä kohden. Määrä pysyi kuitenkin 90-luvun keskiarvon tuntumassa.

Suomi on henkirikostilastollaan läntisen Euroopan kärjessä. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen vuosikatsauksen mukaan Suomessa tehtiin 142 murhaa tai tappoa viime vuonna.

Huumausainerikosten määrä on kasvanut koko 90-luvun ja kasvaa edelleen. Myös ilmoitettujen raiskausten määrä on lisääntynyt. Kaikkia rikoksia tehtiin suurin piirtein yhtä paljon kuin edellisenäkin vuonna.

Raiskauksia ilmoitetaan enemmän


Ilmoitettujen raiskausten määrä on noussut vuosittain vuodesta 1995 lähtien. Viime vuonna tehtiin 514 tilastoitua raiskausrikosta. 60-luvun puolivälistä 90-luvun puoliväliin poliisin tietoon tuli 300-400 raiskausta vuodessa. Sen jälkeen määrä on noussut 400-500:aan. Vuonna 1999 seksuaalirikosten sääntely muuttui ja raiskauksesta tuli virallisen syytteen alainen rikos.

Ryöstörikoksia vuonna 1999 oli kymmenes enemmän kuin edellisvuonna. Rahalaitosryöstöjen määrä taas putosi 80-luvun tasolle. Tilastoituja varkausrikoksia 1999 oli 188 000 eli hiukan enemmän kuin 1998, mutta selvästi vähemmän kuin 90-luvun huippuvuosina. Vuonna 1993 varkausrikosten määräksi kirjattiin 200 000. Moottoriajoneuvojen luvattomat käytöt samoin kuin vahingonteot ovat lisääntyneet edellisvuosista. Tilastoitu rattijuopumusrikollisuus on pysytellyt viime vuodet samoissa lukemissa. 90-luvun alkupuolella se väheni selvästi. Muiden liikennerikosten tilastoitu määrä laski hieman edellisvuodesta.

Vähemmän yhdyskuntapalvelua enemmän vankilaa

Vankeusrangaistusten määrä kasvoi 1999 noin tuhannella. Yhdyskuntapalveluun tuomittujen määrä taas aleni kolmella sadalla. Kokeiluluontoiseen nuorisorangaistukseen tuomittiin 68 rikoksentekijää eli puolet enemmän kuin 1998. Oikeudenkäynnissä tuomittiin sakkoja 34 000:ssa tapauksessa (56 pros. rangaistuksista), ehdollista vankeutta 12 500:ssa (21 pros.), ehdotonta vankeutta 7700:ssä (13 pros.) ja yhdyskuntapalvelua 3700:ssa (6 pros.) tapauksessa. Rangaistukseen tuomitsematta jäi 900 (2 pros.) rikokseen syyllistynyttä.

Vuonna 1999 vankiloissa oli päivittäin keskimäärin 2743 vankia. Määrä oli 66 vankia sataatuhatta 15 vuotta täyttänyttä kohti.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat