Henkilöautojen myynti jatkuu vahvana

Marraskuussa henkilöautoja rekisteröitiin lähes 30 % viime vuotista enemmän. Japanilainen Toyota oli edelleen myydyin automerkki. Toisena oli saksalainen Volkswagen ja kolmantena amerikkalainen Ford.

Uusien henkilöautojen myynti jatkui vahvana myös marraskuussa. Autoalan tiedotuskeskuksen kokoamien tietojen mukaan uusia henkilöautoja pistettiin rekisteriin melkein 30 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Kauppaa on kiihdyttänyt autoveron alennus.

Koko tämän vuoden aikana uusia henkilöautoja on rekisteröity runsaat 140 500 kappaletta. Se on 25 prosenttia viimevuotista enemmän. Koko vuoden myynnin ennakoidaan nousevan noin 146 000 autoon. Ennätyksiä sillä ei vielä hätyytellä. Vuonna 1989 Suomessa rekisteröitiin melkein 178 000 autoa. Pohjanoteeraus on vuodelta 1993, jolloin myynti jäi noin 53 000 autoon.

Myös kuorma- ja linja-autojen ensirekisteröinnit lisääntyivät viime vuoden marraskuusta.

Autoala suhtautuu melko luottavaisesti myös ensi vuoteen. Vauhtia kauppaan odotetaan ennen tätä vuotta työsuhdeautoiksi liisattujen ja hankittujen autojen korvaamisesta uudemmilla. Sekin on seurausta autoveron muutoksista.

-Autoedun ennen tätä vuotta ottaneet kokevat maksavansa samanlaisesta autosta liikaa. Jos nyt ottaisi vastaavan auton, sen verotusarvo olisi aikaisempaa edullisempi, Autoalan keskusliiton toimitusjohtaja Pentti Rantala selvitti.

Pientä lisää kauppaan odotetaan myös autoedun keventymisestä ensi vuonna. Rantalan mukaan tämän vuoden myyntilukuja arvioitaessa on hyvä muistaa, että Suomen autokanta nuorentuu vasta, kun vuosimyynti on yli 135 000 autoa.

Japanilainen Toyota oli edelleen myydyin automerkki. Marraskuussa sen markkinaosuus oli runsaat 16 prosenttia. Sitä seurasi saksalainen Volkswagen hieman vaille 11 prosentin osuudella. Kolmantena oli amerikkalainen Ford 6,5 prosentilla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat