Henki-Fennialle reilun miljardin vakuutuskanta

Vuoden alussa aloittava henkivakuutusyhtiö Henki-Fennia saa noin 1,1 miljardin vakuutuskannan ja sitä vastaavan omaisuuden henkiyhtiö Novasta. Vakuutettujen määrä ei ole täysin selvillä, mutta vakuutuksia on noin 20 000. Järjestely kuuluu osana vakuutuskentän selkiyttämiseen.

Nova jatkaa toimintaansa Henki-Sampona. Se kuuluu Sampo-ryhmään. Henki-Fennia on Fennia-ryhmän henkiyhtiö. Muut kaksi täyden palvelun vakuutusryhmää ovat Pohjola ja Tapiola. Näillä kaikilla on myös lakisääteistä eläketurvaa hoitava tel-yhtiö.

Henki-Fennian toimitusjohtaja Markku Vesterinen arvioi, että Henki-Fennian vakuutettujen määrä tulee vuoden alussa olemaan 15 000-20 000, sillä osalla on useampi kuin yksi vakuutus. Noin 500-600 vakuutettua käytti mahdollisuutta pysyä uudessa Henki-Sammossa, vaikka alkuperäisen jakosuunnitelman mukaan heidän paikkansa olisi ollut Henki-Fennia. Näiden vakuutusten vastuut ovat muutamia kymmeniä miljoonia markkoja.

Vesterisen mukaan Henki-Fennia sai täysin alkuperäistä suunnitelmaa vastaavan määrän vastuita, sillä siirtyviä vastuita oli hieman alkuperäistä arviota enemmän.
-Jos Novaan jääneet asiakkaat olisivat siirtyneet meille, olisimme joutuneet luopumaan jostakin muusta, hän korosti.

"Hyvänkokoinen aloittajaksi"

Vesterisen mielestä Henki-Fennia saa hyvät eväät liikkeelle lähtöön. Hänen mukaansa myös jatkuvat puheet sen pienuudesta olisi lopetettava, sillä osa pidempäänkään toimineista henkiyhtiöistä ei ole sitä suurempia. Henki-Fennian tase tulee olemaan noin 1,2-1,3 miljardia. Vesterinen on myös vakuuttunut, että henki- ja säästövakuutusten suosio kasvaa myös jatkossa. Hän toisti jälleen kerran, että alan kehitystä ei pitäisi tarkastella vain seuraamalla yhtiöiden maksutulon vuosittaisia muutoksia, koska kaksi kolmasosaa maksuista on kertamaksuja.

Henki-Fennia on myynyt vakuutuksia muutaman viikon, mutta toiminta pääsee käyntiin täydellä teholla ensi vuoden alussa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Henki-Fenniaan piti siirtää noin 600 miljoonan markan kokonaisvastuut. Summa on noussut, koska arvio perustui parin vuoden takaiselle kannalle. Lopullinen summa selviää, kun Novan tämän vuoden tilinpäätös valmistuu.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat