Hengen vaatinut tulipalo paljasti: Ulkomaalaisten työntekijöiden asumisturvallisuudessa puutteita

Viime vuoden marraskuussa tuusulalaisessa omakotitalossa syttyi tulipalo, joka vaati yhden ulkomaalaisen rakennustyöntekijän hengen. Tilapäistyöntekijöiden asumisturvallisuudessa ilmeni tapauksen myötä puutteita.

Tapauksen tutkinnan päätökseen saaneen Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan tilapäistyöntekijöiden asumisturvallisuutta on parannettava vastaavien tapausten ennaltaehkäisemiseksi.

Vuoden 2015 lopussa tapahtuneessa onnettomuudessa menehtyi yksi ulkomaalainen tilapäistyöntekijä, yksi loukkaantui ja 14 pelastui. Kuolemantapaus havaittiin vasta neljä päivää palon jälkeen henkilömäärän virhearvioinnin vuoksi.

Palamaan syttyneessä omakotitalossa asui virolaisia, venäläisiä ja bulgarialaisia rakennusmiehiä. Palo sai alkunsa rakennuksen saunaosastolta.

Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan omakotitalo ei ollut sopiva näin suuren ihmisjoukon majoittamiseen. Tapaus ei kuitenkaan ole ainoa laatuaan, sillä erityisesti Etelä-Suomessa asuu jopa kymmeniä tuhansia ulkomaalaisia tilapäistyöntekijöitä, joista valtaosa majoittuu vaatimattomissa oloissa. Asumista on järjestetty myös tiloissa, jotka eivät sovellu asuinkäyttöön, kuten teollisuushalleissa.

Onnettomuustutkintakeskus suosittaa kehittämään rakennusalan työntekijöiden asumisen tasoa ja turvallisuutta.

Rakennusalaa koettelee työttömyyden vähentymisen myötä jopa pomopula, kerrottiin huhtikuussa 2015:

Työttömyys vähentynyt: rakennustyömaita uhkaa jopa pomopula 2:04

Lue myös:

    Uusimmat