Hengelliset kesäjuhlat edelleen suosittuja

Tämän viikonlopun valtakunnalliset hengelliset kesäjuhlat ovat koonneet kymmeniä tuhansia ihmisiä kautta maan.

Virrenveisuuta

Petäjäveden Piesalan kylällä meneillään olevat vanhoillislestadiolaisten suviseurat ovat vetäneet paikalle täksi päiväksi noin 65 000 osallistujaa. Nelipäiväiset suviseurat päättyvät huomenna iltapäivällä neljän aikoihin, jolloin Keski-Suomen teille on odotettavissa ruuhkaa.

Valtakunnallinen Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen Evankeliumijuhla 2000 puolestaan kokosi viikonvaihteessa Elimäelle noin 20 000 henkeä. Päätapahtuma oli tänään pidetty Japanin lähetyksen 100-vuotisjuhla. Piispa Voitto Huotari avustajineen siunasi juhlan yhteydessä matkaan 15 lähetystyöntekijää Japaniin ja Afrikan maihin. Ensi vuonna Evankeliumijuhlat pidetään Kokkolassa.

Suomen Vapaakirkon nelipäiväinen kesätapahtuma keräsi Hämeenlinnaan viikonvaihteessa lähes 12 000 kirkkokunnan jäsentä ja kannattajaa. Kesäpäivien yhteydessä pidetty vuosikokous valitsi Vapaakirkon nykyisen johtajan Jorma Kuusisen seuraajaksi pastori Olavi Rintalan. Hän ottaa tehtävän vastaan 1. syyskuuta vuonna 2001.

Vuonna 1922 perustetulla Suomen Vapaakirkolla on seurakuntia nykyisin tasan sata, ja niissä on yhteensä noin 14 000 jäsentä. Kirkkokunnan kannatus on vahvinta Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat