Mainos

Hemilä: EU:n maatalous-sopu löytymässä

Maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä uskoo, että EU:n maatalousministerit pääsevät marraskuisessa kokouksessaan selvyyteen yleisellä tasolla niistä linjauksista, joilla EU:n maatalouspolitiikkaa uudistetaan. Mitään prosentteja ja muita lukuja ei näihin linjauksiin varmasti vielä mahdu.

Maatalousministerit jatkoivat maanantaina Luxemburgissa oman kenttänsä selvittelyä Agenda 2000 -ohjelmasta. Puheenvuoroissa lähinnä toistettiin aiemmin esitettyjä kantoja.
Hemilän mukaan Suomen kannalta asiassa on kolme mielenkiintoista kohtaa. Ensinnäkin tärkeää on, mille tasolle varsinaiset tavoitteet asetetaan. Niin ikään tärkeää olisi, että linja, jonka mukaan nykyisissä budjettikehyksissä pysytään, vahvistuisi; se selkiyttäisi jatkovalmisteluja.

Kolmas tärkeä asia on Suomen paketti eli miten Suomen erityistilanne maatalouspolitiikan muutoksessa otetaan huomioon. Mahdollista on, ettei seuraavan maatalousministerikokouksen julkilausumaan sen paremmin kuin joulukuun huippukokouksenkaan julkilausumaan tule vielä mitään Suomi-pykälää.
Hemilä kertoi kokoustauolla, että näillä näkymin komissio tekee varsinaiset esityksensä Suomen paketista helmi-maaliskuussa. Juuri ennen tätä vaihetta kulisseissa käytäneen melkoista poliittista kädenvääntöä.
Hemilä toisti jälleen, että Suomen erityistilanteen ottaminen huomioon on Suomelle kynnyskysymys koko Agenda 2000:n hyväksyttävyydelle. Jos komission alkuperäinen esitys menisi läpi semmoisenaan, hänen mukaansa ensin Suomesta häviäisi leipäviljan ja sitten rehuviljan viljely.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.