Hemilä Eteran toimitusjohtajaksi

Kalevi Hemilä

Hemilä arvioi keskeiseksi haasteeksi Eteran toiminnan kehittämisen eläkeyhtiöiden kilpailussa Suomen työeläkejärjestelmien yhtenäistyessä vuonna 2007.

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera on valinnut uudeksi toimitusjohtajakseen Kalevi Hemilän, 52. Hän aloittaa Eterassa huhtikuun alussa.

Hemilän varsinainen toimitusjohtajakausi alkaa ensi vuoden alussa, jolloin Eteran nykyinen toimitusjohtaja Lauri Koivusalo siirtyy eläkkeelle, Etera tiedotti tänään.

Hemilä arvioi keskeiseksi haasteeksi uudessa tehtävässä Eteran toiminnan kehittämisen eläkeyhtiöiden kilpailussa Suomen työeläkejärjestelmien yhtenäistyessä vuonna 2007. Työeläkejärjestelmän uudistus antaa Eteralle mahdollisuuden kilpailla koko työeläkekentällä, kun yhtiö on tähän asti hoitanut vain lyhytaikaisten työsuhteiden ja taiteilijoiden sekä eräiden erityisryhmien työeläkkeitä.

Etera on valmistautunut uuteen kilpailutilanteeseen ja avoimiin markkinoihin mm. TaEL-kassan fuusiolla viime kesäkuussa. Eteran osuus Suomen työeläkemarkkinoista on noin 7 prosenttia.

Perushaaste on lyhytaikaisten työsuhteiden eläkkeisiin keskittyneen Eteran toiminnan laajentaminen koko työeläkekenttään, sanoi Hemilä tänään. Henkilökohtaisesti uuden työn aloittaminen ja työelämään palaaminen vakavan sairastumisen jälkeen on hänestä "mahtava juttu".

Hemilä toiminut aiemmin muun muassa Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton toimitusjohtajana sekä Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtajana. Hemilä sairastui vakavasti elokuussa 2003, jolloin hän jätti TT:n toimitusjohtajuuden. Tätä nykyä Hemilä toimii selvitysmiehenä Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiössä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat