Helvetti irti Australiassa - katso kuvat

- Helvetti kaikessa raivossaan on vieraillut Victorian osavaltion hyvien ihmisten luona viimeisen 24 tunnin aikana. Monet hyvät ihmiset ovat kuolleet, monet loukkaantuneet, Australian pääministeri Kevin Rudd sanoi tänään televisiokameroiden edessä.

Australian kaakkoisosia ovat riepotelleet maan historian pahimmat maastopalot. Tähän mennessä tulipalot ovat vaatineet jo 96 uhria. Poliisin mukaan osa paloista on tahallaan sytytettyjä. Myös jo sammuneita paloja on sytytetty uudelleen. Poliisin mukaan palojen sytyttämisestä vastuullisia voi odottaa murhasyytteet.

Tara Robertsonin koti oli yksi yli 50:stä Bendigon alueella tuhoutuneista kodeista. Yhteensä paloissa on tuhoutunut ainakin 700 kotia.

Australian pääministeri Rudd on määrännyt armeijan auttamaan sammutustöissä. Lisäksi hallitus valmistelee mittavaa katastrofiapupakettia tuhoalueille.

- Tulipalot koskevat kaikkia, sillä kaikilla on ystäviä ja sukulaisia, jotka ovat menehtyneet tai menettäneet talojaan, sanoo Helsingin Sanomien haastattelema Australiassa asuva suomalainen Anneli Rickards.

Raivoisat palot ovat levinneet rutikuivassa maastossa niin nopeasti, ettei monella ollut aikaa paeta. Kuolleiden määrä on noussut tänään jatkuvasti, kun pelastustyöntekijät ovat päässeet palojen tuhoamiin koteihin etsimään ruumiita.

(MTV3-Reuters-AFP-STT)

Lue lisää:

Lue myös:

    Uusimmat