Helteet hellivät huvipuistojen kävijämääriä

Linnanmäki on tehnyt tänä kesänä koko historiansa parhaan kävijätuloksen. Särkänniemelläkään ei ole valittamista.

Kovat helteet eivät ole hyydyttäneet huvipuistojen kävijämääriä. Tämän viikon tiistaihin mennessä esimerkiksi Linnanmäellä oli käynyt jo 620 000 huvittelijaa.

- Se on enemmän kuin koskaan aikaisemmin koko Linnanmäen historian aikana, kertoo Lasten Päivän Säätiön toimitusjohtaja Risto Räikkönen.

Tampereen Särkänniemessä taas oli kesäkuun loppuun mennessä käynyt reilut 240 000 huvittelijaa. Se on prosentin vähemmän kuin vuosi sitten. Myynti on kuitenkin ollut yli neljä prosenttia parempi kuin viime kesän alussa.

- Ilmeisesti ihmiset ovat viihtyneet huvipuistossa kauemmin ja käyttäneet enemmän rahaa, päättelee Särkänniemen johtaja Timo Rahunen.

Sekä Särkänniemen että Linnanmäen kävijämäärät notkahtivat selvästi toukokuussa, kun luokkaretkeläiset jäivät saapumatta retkien rahoituksesta syntyneen keskustelun takia.

- Kesäkuussa saimme kiinni toukokuun menetykset, kun perheet saapuivat huvipuistoon ja toukokuusta jäänyt patouma saatiin purettua, Linnanmäen Räikkönen sanoo.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat