Helsinkiläisen muslimiyhdyskunnan avainhenkilöt ovat mukana pyörittämässä Northern Relief -avustusyhdistystä, joka on keskusrikospoliisin terrorismitutkinnassa mielenkiinnon kohteena.
Muslimiyhdyskunnan puheenjohtaja ja sihteeri istuvat avustusyhdistys Northern Reliefin hallituksessa. Keskusrikospoliisi puolestaan epäilee saman yhdistyksen kahta perustajaa terrorismirikoksista.
MTV Uutisten tietojen mukaan ainakin muslimiyhdyskunnan johtajaa on kuultu poliisitutkinnassa todistajana.
Viime vuoden puolella keskusrikospoliisi jäädytti muun muassa Northern Reliefin ja terrorismijutun epäiltyjen varat terrorismin torjumiseksi säädetyn lain perusteella.
Keskusrikospoliisin terrorismitutkinnassa epäiltyinä:
Epäilty G
Tutkintavankeudessa
Epäillään terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen valmistelusta ja koulutuksen antamisesta terrorismirikoksen tekemistä varten
Epäilty M
Vangittu poissaolevana, oleskelee ilmeisesti Syyriassa
Epäillään terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta, koulutuksen antamisesta terrorismirikoksen tekemistä varten ja terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen valmistelusta
Epäilty K
Vapautettu tutkintavankeudesta marraskuussa, vapautettu matkustuskiellosta tammikuussa
Epäillään terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen valmistelusta
Epäilty U
Vapautettu tutkintavankeudesta joulukuussa, edelleen matkustuskiellossa
Epäillään terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen valmistelusta ja värväämisestä
Keskusrikospoliisin tutkinnanjohtaja Mika Ihaksinen ei kommentoi sitä, onko jutussa aiemmin kerrottujen neljän miehen lisäksi muita epäiltyjä.
– Emme kommentoi keskeneräisen tutkinnan yksityiskohtia suuntaan tai toiseen.
Jutun tutkinta tulee mitä ilmeisimmin venymään loppukevääseen asti. Haasteena on muun muassa ulkomailla oleskelevan epäillyn saaminen Suomeen sekä takavarikoitujen tietokoneiden ja erilaisen datamateriaalin läpikäyminen.
Terrorismijutun epäillyt G ja M perustivat yhdistyksen helmikuussa 2013. Se kertoo toimittavansa apua Syyrian sodan uhreille.
MTV Uutisten tietojen mukaan keskusrikospoliisin selvittelyssä on muun muassa se, oliko Northern Relief perustettu peittämään epäiltyä rikollista toimintaa. Epäillyt ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin.
Tutkintavankeudessa istuvan epäillyn avustajan Olli Piipposen mukaan yhdistys on toteuttanut sitä humanitääristä toimintaa, mitä on ilmoitettukin.
Yhdistysrekisterin tietojen mukaan Itä-Helsingissä toimivan muslimiyhdyskunnan hallituksen jäsenet eivät olleet perustamishetkellä mukana avustusyhdistyksessä. Heidät merkittiin Northern Reliefin hallituksen jäseniksi puolisen vuotta myöhemmin eli syksyllä 2013.
MTV Uutiset tavoitti muslimiyhdyskunnan johtajan puhelimitse keskiviikkona, mutta hän ei ollut halukas haastatteluun. Puhelu katkesi lyhyen keskustelun jälkeen eikä häntä tavoitettu enää myöhemmin.
Myös kustannusyhtiö yhdistää
Northern Relief ei ole ainoa linkki terrorismijutun epäiltyjen ja muslimiyhdyskunnan johdon välillä.
Tutkintavankeudessa istuva Northern Reliefin puheenjohtaja G ja muslimiyhdyskunnan johtaja ovat olleet vastuuasemassa samassa, islamilaisia kirjoja kääntävässä kustannusyhtiössä.
Lisäksi kaupparekisterin asiakirjoista käy ilmi, että terrorismijutun toisenkin epäillyn, sittemmin tutkintavankeudesta vapautetun K:n oli alun perin määrä olla omistajana kustannusyhtiössä sitä perustettaessa. Hänen nimensä kuitenkin vedettiin pois alkumetreillä.
Uusimmat
-
07:01
Pernilla Böckerman ja Anssi Heikkilä saivat viimeksi kritiikkiä tuomareilta – kääntävät sen vahvuudeksi: "Se on oppimisen paikka, aina ei tule sitä hyvää palautetta"
-
06:41
Venäjän ohjusiskussa loukkaantuneiden määrä nousi yli kolmeenkymmeneen – MTV seuraa sotaa
-
06:27
Viileiden kesien odotetaan nousevan Lapin matkailuvaltiksi
-
06:24
Suomalaismies puuhasi vallankumousta USA:ssa ja sai FBI:n peräänsä
-
06:08
Haitin pääministeri vetosi YK:n yleiskokoukseen saadakseen kriisien kanssa kamppailevaan maahan kansainvälisiä joukkoja
-
05:46
Vesa osti 150 000 euroa maksaneen matkalipun avaruuteen yli kymmenen vuotta sitten – näin hän suhtautuu pian koittavaan matkaan
-
05:44
Italian ex-presidentti Giorgio Napolitano kuoli 98-vuotiaana
-
05:31
Kadonneen F-35-hävittäjän pilotti laskeutui asuintalon pihaan – seurasi eriskummallinen hätäpuhelu
-
05:13
Pohjoisessa alkaa pitkien öiden aika – tänään on syyspäiväntasaus
-
23:32
Kultaharkkoja, puolen miljoonan verran käteistä ja luksusavoauto – kotiratsia paljasti senaattorin korruptiokätkön Yhdysvalloissa
-
23:10
Tuska kasvaa Raumalla – Lukko-käskijä suorana: "On vähän koeteltu"
-
22:00
Tällainen olisi ollut Kiti Kokkosen seuraava Putous-hahmo – inspiraationa tuttu julkkis
-
21:55
Kanadan Trudeau julkisti yli 450 miljoonan euron tukipaketin Ukrainalle – "Olette historian oikealla puolella"
-
21:39
Salwan Momika suunnitteli jälleen Koraanin polttoa Ruotsissa – poliisi kielsi turvallisuussyihin vedoten
-
21:34
Ulosajetun Lukko-tähden kielenkäytöstä uutta tietoa
-
21:29
SM-liiga-ottelussa poikkeuksellinen kohu – nyt puhuu huutelun kohteeksi joutunut pelaaja: "Kannattaa miettiä, mitä sanoo"
-
21:20
"Aivan käsittämätöntä!" – Mestiksessä taottiin ällistyttävät lukemat jo ensiminuuteilla
-
21:11
Jokerit viritti uljaan kirin – yleisö huusi viime minuuttien alivoimamaalille
-
21:02
Laskuvarjohyppääjä laskeutui vauhdilla yksisarvisen päälle – riskialtis suoritus videolle
-
20:56
Helmareilta hämmästyttävä murskanäytös
-
Lataa lisää