Helsinkiläinen! Katso, kuinka koulutettu asuinalueesi on

Tutkijoiden mukaan keskeisin syy koulujen oppimiseroihin löytyy lähempää, kuin moni uskookaan.

– Keskeinen tilastollinen selittäjä on vanhempien keskimääräinen koulutustausta. Koulujen segregaatio on niin voimakasta, että sille pitäisi tehdä jotain, kymmenen vuotta oppimiseroja tutkinut Opetushallituksen Jorma Kuusela toteaa.

Länsi-Pakila ja Jakomäki ääripäät

Helsingistä löytyy oppimistuloksiltaan Suomen paras ja huonoin koulu.

– Meillä suuret kaupungit poikkeavat aika tavalla muusta maasta. Erityisesti Helsinki, Espoo ja Turku ovat kaupunkeja, joissa koulujen väliset erot ovat suurimpia. Helsingistä löytyy haastavimmat ja helpoimmat koulut, jos katsotaan vanhempien koulutustaustan mukaan, kertoo dosentti Matti Rimpelä Tampereen yliopistosta.

MTV3 Uutiset selvitti kaupunginosittain pääkaupungin korkeakoulutetun väestön. Kirjo on melkoinen. Kaupunginosatasolla ääripäät löytyvät Lapinlahden (8% väestöstä korkeakoulutettuja) ja Kuusisaaren (73,5%) väliltä.

Kun katsotaan peruspiirijakoa, korkeimman koulutuksen pokaalia pitää Länsi-Pakila (66%). Heikoimmin koulutettu peruspiiri löytyy Jakomäestä (16%). Suurpiireistä selvästi koulutetuin väki asuu Östersundomissa. Vähiten oppia on hankittu Itäisen suurpiirin alueella.

Länsi-Pakilan lisäksi vahvaa näyttöä löytyy muun muassa Lauttasaaresta (62%), Kulosaaresta (61,5%) ja Munkkiniemestä (61%). Vähiten korkeakouluasutusta on kerääntynyt Myllypuron (34%) ja Mellunkylän (26%) peruspiireihin.

Lännessä ja etelässä korkeaa koulutusta

Kun siirrytään kaupunginosatasolle, vahvaa koulutuspääomaa löytyy etenkin Helsingin läntisistä ja eteläisistä osista. Tahvonlahti ja Karhusaari ylittää Kuusisaaren lisäksi korkeakoulututkinnoissa 70 prosentin haamurajan. Lähelle 70 prosenttia yltävät Lehtisaari, Tammisalo, mutta myös pohjoisemmassa sijaitseva Paloheinä.

60 prosentin tuntumaan asettuvat Etu-Töölö, Munkkivuori, Ullanlinna ja Itä-Pakila. Patolassa, Latokartanossa, Villingissä ja Ruskeasuolla noin puolet alueen työikäisestä väestöstä on onnistunut saavuttamaan korkeakoulututkinnon. Viikinmäellä, Pasilan peruspiirissä, Tullisaaressa ja Kumpulassa 40 prosenttia on kouluttautunut korkealle tasolle. Keski-Pasilassa, Maunulassa ja Malminkartanossa kolmannes asukkaista on korkeakoulutettu, Kontulassa ja Roihupellossa joka viides.

"Oppimiserot kasvaneet jo pidempään"

Erikoistutkija Kuuselan mukaan koulujen oppimiserot ovat kasvaneet koko 2000-luvun, tosin kasvuvauhti on hidastunut tai jopa pysähtynyt. Kuuselan ennusteet ovat osuneet valitettavan tarkasti osoitteisiinsa.

– Olen jahdannut sitä, että löytyisi joku ison kaupungin koulu, joka rikkoisi ennusteensa toivottuun suuntaan, mutta en ole yhtään sellaista löytänyt, Kuusela huokaisee.

Suomessa lukutaidon kokonaistuloksessa ero tyttöjen hyväksi on OECD-maiden suurin.

Katso Joonas Lepistön juttu (Seitsemän uutiset 26.10.2012)

Lue myös:

    Uusimmat