Helsinkiin povataan vilkasta matkailukesää

Helsingin kaupunki arvioi yöpymisten määrän kasvavan tänä vuonna vähintään neljälle prosentilla.

Helsinkiin odotetaan kaikkien aikojen vilkkainta matkailukesää. Kaupungissa arvioidaan majoittuvan kesäsesongin aikana yli 770 000 matkailijaa, kun viime vuonna vastaava luku oli 700 000.

Kesäsesonki kestää toukokuun alusta syyskuun loppuun. Luvut ovat Helsingin kaupungin matkailu- ja kongressitoimiston esittämiä ennakkoarvioita. Matkailijoiden lukumäärä saadaan jakamalla yöpymisten määrä vierailun keskimääräisellä pituudella.

Lisäksi Helsinkiin saapuu kesän mittaan noin 250 000 risteilymatkustajaa sekä suuri määrä päiväkävijöitä ja muualla kuin hotelleissa majoittuvia.

Jo viime vuosi oli Helsingin matkailulle ennätyksellisen vilkas. Sitä edellinen kärkivuosi oli 2000, jolloin Helsinki oli Euroopan kulttuuripääkaupunki.

Helsingin kaupunki arvioi yöpymisten määrän kasvavan tänä vuonna vähintään 4 prosentilla. Viime vuonna kaupungissa yövyttiin yli 2,7 miljoonaa kertaa. Suurinta kasvua odotetaan Kiinasta, Japanista ja Intiasta, josta odotetaan jopa 20 prosenttia enemmän yöpyjiä kuin viime vuonna.

Kasvaneet matkailijamäärät näkyvät matkailuneuvonnan kysynnässä. Kaupungin matkailuneuvonnassa kävi viime vuonna yli 420000 asiakasta, mikä on 31 prosenttia edellisvuotista enemmän.

Metallicakin saapuu kaupunkiin

Helsingin tapahtumakesän avaa heti vapun jälkeen Eurovision laulukilpailu oheistapahtumineen. Kaupunkiin odotetaan jopa 13000:ta viisuista kiinnostunutta matkailijaa.

Kesän bänditarjonta on runsasta. Olympiastadionilla konsertoivat Genesis, Metallica, George Michael ja The Rolling Stones. Jäähallissa tai Helsingin areenassa esiintyvät esimerkiksi Korn, Il Divo, The Who, Placebo, Aerosmith, The Killers, Jerry Lee Lewis ja My Chemical Romance.

Elokuiset juhlaviikot saavat lisämaustetta kansainvälisestä teatterifestivaalista, jonka ohjelmassa nähdään myös uuden sirkuksen esityksiä.

Helsingin kaupungin taidemuseossa on koko kesän ajan esillä Oi maamme - Valokuvia Suomesta -näyttely. Kiasman Keski-Aasian nykytaidetta esittelevä näyttely aukeaa 21. kesäkuuta.

Lue myös:

    Uusimmat