Helsinki yksi maailman viihtyisimmistä kaupungeista

Suomen pääkaupungissa on hyvä asua, sanovat helsinkiläiset. Helsinki sijoittuu laajassa kansainvälisessä listauksessa maailman kuudenneksi kivoimmaksi asuinkaupungiksi.

Maailman miellyttävin kaupunki on asukkaidensa mielestä edelleen Kanadan Vancouver. Olympiakaupunki on rankattu ykköseksi Economist Intelligence Unitin jokavuotisessa selvityksessä ainakin kahdesti aiemminkin, viime vuonna ja 2007. Kanadalaiset arvostavat kotikaupunkejaan muutenkin, listalla neljäntenä komeilee Toronto ja viidentenä Calgary.

Kakkoseksi asukkaat rankkaavat Itävallan Wienin ja kolmanneksi Australian Melbournen. Kanadalaisten lisäksi myös australialaiset tuntuvat olevan kaupunkeihinsa erityisen tyytyväisiä, sillä listalta löytyy kolme muutakin australialaiskaupunkia, Sydney, Perth ja Adelaide.

Maailman suurista metropoleista New York on sijalla 56 ja Lontoo 54. Tyytymättömimpiä asukkaat ovat elinoloihinsa Zimbabwen pääkaupungissa Hararessa.

Economist Intelligence Unitin selvityksessä oli mukana 140 kaupunkia, joiden toimivuutta asukkaiden kannalta tutkittiin 30 osa-alueella. Mukana olivat muun muassa terveydenhuolto, kulttuuri, koulutus ja turvallisuus, joita arvioivat sekä tavalliset asukkaat että asiantuntijat.

(MTV3 - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat