Helsinki-Vantaan ruuhkat kasvavat

Helsinki-Vantaan lentokentän ruuhkat lisääntyvät entisestään kesällä lomamatkojen takia. Aamun ja iltapäivän ruuhkahuippujen aikana käy joskus jopa niin, etteivät kaikki ehdi lennoilleen. Uusien palvelumuotojen ja terminaalien laajennusten toivotaan vähentävän jonoja.

Helsinki-Vantaan matkustajamäärät kasvoivat viime vuonna 11 prosenttia ja tänä vuonna kesäkuun loppuun mennessä jo kolme prosenttia edellisvuodesta. Lennot keskittyvät yhä tiiviimmin aamun ja iltapäivän ruuhkatunteihin, mikä lisää jonoja. Matkustajien onkin hyvä varata lähtöselvitykseen aina riittävästi aikaa.

Lentokentän matkustajakapasiteetissa on kuitenkin vielä kasvunvaraa: Kentälle on muun muassa rakennettu lähes 90 uutta lähtöselvitystiskiä. Myös esimerkiksi Finnairilla jonotusta vähentävää itsepalvelua käyttää jo lähes neljäsosa matkustajista.

- Olemme lisänneet erilaisia palvelumuotoja, ja käytössä on nykyään mm. lähtöselvitysautomaatti, internet-lähtöselvitys sekä tekstiviestilähtöselvitys, joita käyttämällä voi helpottaa ja välttää jonotuksen, kertoo Finnairin asiakaspalvelupäällikkö Tero Lampen.

Lentoasemallakin on suunnitelmia. Lentoasemapäällikkö Ari Tulensalo Helsinki-Vantaalta arvioi, että esimerkiksi kaukoliikenteen terminaalia joudutaan lähivuosina rakentamaan lisää ja myöskin kotimaan terminaalin laajennusta harkitaan.

Tulevista MM-kisaruuhkista selvitään kentän ja lentoyhtiöiden yhteistyöllä. Matkustajien vastaanottoa Helsinki-Vantaalle on suunniteltu yli puolen vuoden ajan. Kisajoukkueille järjestetään erilliset vastaanotot ja kuljetukset.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat